Julkaistu 

Arvostusta omaishoidolle

Heikki Horttanainen on toiminut pitkään puolisonsa omaishoitajana. Harri Ronkainen Heikki Horttanainen on toiminut pitkään puolisonsa omaishoitajana.

Heikki Horttanainen on toiminut puolisonsa omaishoitajana seitsemän vuoden ajan, mutta korvausta omaishoidosta hän on saanut vain puolentoista vuoden ajan. Horttanainen on laskenut omaishoitajan tuntipalkakseen noin 50 senttiä tunnilta.
 
- Kun siitä pienestä palkkiostakin vielä otetaan vero, 35 prosenttia. Kyllä suoraan sanottuna valtio on päässyt halvalla omaishoitoperiaatteella, Horttanainen toteaa.
 
Horttanaisen mukaan omaishoitoa ei arvosteta tarpeeksi. Sitä on pidetty ikään kuin velvollisuutena. Horttanaisen mukaan  omaishoidon arvostus on kuitenkin noussut.
 
- Huomattava  parannus on tapahtunut lähimmän kahden vuoden sisällä, Horttanainen kertoo.
 
Horttanainen sai tunnustuksen Vanhustenviikon juhlassa Päiväkeskus Karpalossa maanantaina. Vanhustyön tunnustuksen saivat myös kotihoidon kotikuntoutustiimin fysioterapeutti Elisa Ålander sekä Kahvila Karpalo.
 
Ålander kuuntelee asiakkaistaja hoitajia, ja häntä on helppo lähestyä. Ålander on saanut positiivista palautetta asiakkailta sekä omaisilta ja saanut hyviä kuntoutustuloksia aikaan.
 
Kahvila Karpalo tuottaa ikäihmisten toiveiden mukaista, laadukasta ja maukasta ruokaa ammattitaidolla ja hyvällä palveluhenkisyydellä.
 
Vanhustenviikkoa vietetään 1.10.-8.10. Se on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa.
 
(Harri Ronkainen)
 
Lisää Lieksan Lehdessä 3.10.
 

 

 

 

Kommentoi