Julkaistu    |  Päivitetty 

Metsähallitus suojelee ja hakkaa

Kolin kansallispuiston käyntimäärä on ollut ennätyksellinen tänä vuonna. Harri Ronkainen Kolin kansallispuiston käyntimäärä on ollut ennätyksellinen tänä vuonna.

Metsähallituksen uusi Etelä-Suomen luonnonvarasuunnitelma ohjaa valtion maiden ja vesien käyttöä Lieksassa ja muualla Etelä-Suomessa seuraavien viiden vuoden ajan.

Hakkuusuunnite kasvaa hieman edellisestä suunnitelmasta. Puuta tarvitaan entistä enemmän.

- Metsätalouden liiketoimintaympäristössä on odotettavissa puun kysynnän kasvua. Suuria teollisuuden investointeja ajetaan käyntiin jo suunnitelmakauden alussa. Lisäksi esillä on useita puun käyttöä lisääviä investointisuunnitelmia, suunnitelmassa todetaan.

Luontomatkailu on kasvava ala. Kansallispuistojen kuten Kolin kansallispuiston käyntimäärät kasvavat.

- Rahaa virtaa paikallistalouteen eniten matkailualueilla, joissa kävijöiden viipymä on pidempi ja matkailupalvelujen tarjonta suurempi. Esimerkiksi vuonna 2016 Nuuksion kansallispuiston käyntimäärä oli 339 400 ja Kolin 181 100, mutta Kolin kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutus paikallistalouteen oli huomattavasti suurempi, 19,1 miljoonaa euroa, Nuuksion vaikutusten jäädessä 3,9 miljoonaan euroon, Kolia kehutaan suunnitelmassa.

(Harri Ronkainen)

Lisää aiheesta tiistain Lieksan Lehdestä

Kommentoi