Julkaistu 

Pienten lasten äidit haluavat Lieksan kaupungilta kuntalisää

Joukko lieksalaisäitejä laatii yhdessä kuntalaisaloitteen kuntalisän saamiseksi Lieksaan. Martti Heikkinen Joukko lieksalaisäitejä laatii yhdessä kuntalaisaloitteen kuntalisän saamiseksi Lieksaan.

Joukko nuoria lieksalaisäitejä on käärinyt hihansa lapsiperheiden puolesta. Äidit alkavat kerätä kansalaisilta allekirjoituksia tukemaan kuntalaisaloitetta, jonka tavoitteena on saada kotihoidontuen kuntalisä Lieksaan.

- Haastamme mukaan kaikki jotka kokevat lieksalaisten lapsiperheiden hyvinvoinnin tärkeäksi. Nimilistoja löytyy Lieksan neuvolasta. Keräämme nimiä myös perhekahvilassa ja Lieksan seurakunnan perhekerhoissa. Lisäksi meidät tavoittaa Facebookin Lieksan äidit -ryhmästä, kertoo Milka Vitri.
Vitrillä itsellään on kolme alle kouluikäistä poikaa, joista nuorin on puolen vuoden ikäinen.

- Vanhempainpäiväraha loppuu helmikuussa, jolloin alkaa kotihoidontuki. Olemme laskeneet, että voin jäädä kotiin joksikin aikaa, mutta aika näyttää, kuinka pitkäksi, Vitri miettii.

Samanlaisessa tilanteessa on reilun vuoden ikäisen pojan äiti Emmi Ryynänen.

- Vuoden alusta on pakko mennä töihin ja etsiä sitä ennen vielä pojalle hoitopaikka. Sekään ei ole mikään yksinkertainen asia. Mielelläni jäisin hoitamaan poikaa kotiin pidemmäksi aikaa, mutta en voi. Kuntalisä toisi helpotusta tilanteeseen, Ryynänen sanoo.

Milla Hiltunen toivoo, että Lieksa lopultakin liittyisi kuntalisää maksavien kaupunkien joukkoon.

- Lieksaa pienemmillä paikkakunnilla kuten esimerkiksi Suonenjoella ja Valtimolla lapsiperheille maksetaan kuntalisää. Puolangassa kunta maksaa lasten kotihoidon tuen kuntalisää perheen nuorimmasta, alle 3-vuotiaasta kotihoidon tuen piirissä olevasta lapsesta 200 euroa kuukaudessa, Hiltunen tietää.

Tiina Muikku muistuttaa, että päivähoidon maksut muodostuvat pienten lasten perheille yllättävän korkeiksi.

- Monilla perheillä kaikki rahat menevät elämiseen, mihinkään ylimääräiseen ei jää rahaa. Jo sadan euron kuntalisä olisi valtavan iso raha kotiäidille. Olisin sellaiseen täysin tyytyväinen. Sillä saisi ostettua kaupasta viikon ruoat koko perheelle, Muikku laskee.

(Martti Heikkinen)

Lue koko juttu lauantaina 9.12. ilmestyvästä Lieksan Lehdestä.

Kommentoi