Julkaistu 

Pitokarvasuksi sopii vaativaankin käyttöön

Matias (vas.), Heimo ja Raimo Ahtola olivat tyytyväisiä pitokarvasuksiin. Kati Honkanen Matias (vas.), Heimo ja Raimo Ahtola olivat tyytyväisiä pitokarvasuksiin.

Urheilupuistossa oli lauantaina tilaisuus testata pitovoiteluvapaita pitokarvasuksia Sportian kanssa yhteistyössä järjestetyssä Peltonen skinpro -kiertueen testauspäivässä.

– Tämä ei ole mikään uusi keksintö, se on ollut esimerkiksi alppihiihtäjillä jo kauan käytössä, kertoo testipäivässä suksiasiantuntijana toiminut Sami Oinonen.

Pitokarvasuksen toiminta perustuu myötäkarvaan luistavaan ja vastakarvaan pitoa antavaan karvaan suksen pitoalueella. Oinosen mukaan sukset soveltuvat paitsi harrastelijoille, jopa kilpasuksiksi.

Mutta siinä voi olla marginaalinen ero voideltuun sukseen, joten ihan maailman kärkitykit eivät näillä vielä hiihdä.

Pitokarvan kuluessa loppuun sen voi vaihtaa, mutta harrastelijalle se riittää moneksi talveksi.

– Tällä pystyy hiihtämään parituhatta kilometriä, Oinonen kertoo.

Lauantain tihkusateinen ja plussan puolella ollut sää teki testiolosuhteista haastavat.

– Jos ne tällä kelillä toimii, niin hyvät on, tuumi suksia testannut Pirkko Tolvanen.

Raimo Ahtola lähti testilenkille 18-vuotiaiden pojanpoikiensa Matias ja Heimo Ahtolan kanssa, joille hiihtäminen olikin varsin uusi kokemus. Chilestä muutama kuukausi sitten Suomeen muuttaneet veljekset olivat ladulla vasta kolmatta kertaa elämässään.

– Nämä eivät lipsuneet niin paljon, kuin ne sukset, joilla olen aiemmin hiihtänyt, Heimo Ahtola tuumi lenkin jälkeen.

Myös Raimo Ahtola oli tyytyväinen pitokarvasuksiin.

– Luisto oli hyvä, pito kohtalaisen hyvä. Näilläkin pitää oppia hiihtämään. Kun tarpeeksi hyvin painaa suksea latuun, ottaa yllättävän hyvin tälläkin kelillä.

(Kati Honkanen)

Lue koko juttu torstain 4.1. Lieksan Lehdestä.

Kommentoi

Hae sivuilta