Julkaistu    |  Päivitetty 

Tykkylumen kaatamia puita raivataan talkoilla Kolin hiihtoladuilta

Kolin ympäristössä on 85 kilometriä latuverkostoja. Olavi Turunen (vas.), Matti Ponkilainen ja Tuomo Kukkonen raivasivat tykkylumen kaatamia puita maanantaina. Martti Heikkinen Kolin ympäristössä on 85 kilometriä latuverkostoja. Olavi Turunen (vas.), Matti Ponkilainen ja Tuomo Kukkonen raivasivat tykkylumen kaatamia puita maanantaina.

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna 24:ttä kertaa järjestettävän Kolin Maisemahiihdon järjestelyt ovat työllistäneet Kolin Ipatin vapaaehtoisia jo parin viikon ajan. Kun vuonna 2014 hiihtotapahtuma jouduttiin kokonaan perumaan äkillisesti huonontuneen lumitilanteen vuoksi, tilanne on tällä kertaa aivan päinvastainen. Lunta, ja erityisesti paksua ja raskasta tykkylunta, on satanut tänä talvena jopa liiankin kanssa.

- Näin pahaa talvea ei ole ennen ollut. Ei ainakaan tule minun mieleeni, kertoo Tuomo Kukkonen.

- Ei meistä kukaan muista, että vastaavanlaista talvea olisi meidän aikanamme ollut. Ilmeisesti joskus 1950-luvulla on ollut samanlainen tilanne kuin nyt, Olavi Turunen lisää.

Matti Ponkilainen kertoo, että tykkylunta alkaa löytyä Kolin vaaroilta ja ennen kaikkea yli 200 metrin korkeudelta.

- Täällä ylhäällä lumi ei ole pudonnut puista minnekään, vaan on niissä edelleen tiukasti kiinni. Metsä on täynnä tukinpaksuisia kuusia ja koivuja, jotka ovat kaatuneet lumen painosta juurineen latu-uran päälle. Niitä tuhoja olemme raivanneet toissaviikosta lähtien.

(Martti Heikkinen)

Lue koko juttu Lieksan Lehdestä 25.1.

Kommentoi

Hae sivuilta