Julkaistu 

Bioöljyjalostamon rahoitus kasassa

Lieksan kaupunki rakennuttaa parhaillaan Kevätniemeen valtavaa bioteollisuusaluetta, jonne bioöljyjalostamo rakennetaan. Harri Ronkainen Lieksan kaupunki rakennuttaa parhaillaan Kevätniemeen valtavaa bioteollisuusaluetta, jonne bioöljyjalostamo rakennetaan.

Pohjois-Karjalan Osuuspankki on järjestellyt yhdessä Finnveran ja Euroopan Investointipankin kanssa 10 miljoonan euron rahoitussopimuksen GFN Lieksa Oy:lle Lieksan Kevätniemeen tulevan bioöljyjalostamon investointia varten.
Tämä mahdollistaa bioöljyjalostamohankkeen etenemisen suunnitelmien mukaisesti. Bioöljytuotanto suunnitellaan käynnistettäväksi vuonna 2019.

- Pankkien kanssa tehty rahoitussopimus vieraan pääoman osuudesta lukitsee investoinnin kokonaisrahoituspaketin, sanoo Green Fuel Nordic Oy:n konsernin toimitusjohtaja Timo Saarelainen.
Bioöljytehtaan ensimmäisen vaiheen investointi on arvoltaan yhteensä 24 miljoonaa euroa. Investointiin ja käyttöpääomaan tarvittava rahoitus saadaan kasaan nyt tehdyn 10 miljoonan euron rahoitussopimuksen lisäksi aikaisemmin myönnetyllä seitsemän miljoonan euron kehittämisavustuksella ja seitsemän miljoonan euron omalla pääomarahoituksella, joka sekin on kasassa.

- Homma siirtyy projektin tekniseen toteutusvaiheeseen, Saarelainen toteaa.
Saarelainen iloitsee, että nyt voidaan ryhtyä tekemään biojalostamon rakentamiseen liittyviä sitovia toimitussopimuksia, raaka-aineen toimitussopimuksia ja bioöljyn toimitussopimuksia.

(Harri Ronkainen)

Lue koko juttu tiistain 6.3. Lieksan Lehdestä.

Kommentoi

Hae sivuilta