Julkaistu    |  Päivitetty 

Hankkeella vipinää kaupungin keskustaan

Susanna Saastamoinen (vas.) ja Taina Kiiskinen pitävät hanketta tärkeänä ja harmittelevat sen lykkääntymistä. Varpu Strengell Susanna Saastamoinen (vas.) ja Taina Kiiskinen pitävät hanketta tärkeänä ja harmittelevat sen lykkääntymistä.

Lieksan kaupunkikeskusyhdistys on yhdessä Lieksan kaupungin ja Lieksan Kehitys Oy LieKen kanssa työstänyt kaupungin keskustaa ja sataman aluetta elävöittävää kehittämishanketta ja sen rinnalle investointihanketta. Tarkoituksena on muun muassa hankkia esiintymislava Kesätorille, sataman saavutettavuutta parantavia citypyöriä sekä tuoda keskustaan viikoittainen tapahtuma kesäksi. Vaara-Karjalan Leaderin hallitus jätti hankkeen rahoitushakemuksen pöydälle maanantaina. Seuraavan kerran asiaa on mahdollista käsitellä Leaderin hallituksessa toukokuussa.

- Olemme kyllä viestineet siihen suuntaan, että tämä on meidän toinen suuri Leader-kärkihanke ja kaupungille erittäin tärkeä. Olisimme halunneet päästä viemään hanketta eteenpäin jo tässä vaiheessa, sanoo päätöksestä harmissaan oleva kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen.

Hänen mukaansa kirvestä ei kuitenkaan viskata kaivoon vaan käydään yhteistyössä tekemään hienosäätöä hankehakemukseen.

Vaara-Karjalan Leaderin toiminnanjohtaja Hannele Pyykkö kertoo, että hallitus suhtautui hankkeeseen positiivisesti ja piti sitä tärkeänä mutta myös liian suurena. Kehittämishankkeen kustannusarvio on 100 000 euroa ja investointihankkeen 33 000 euroa.

- Tämän vuoden rahoituskehys huomioon ottaen hanke koettiin suureksi. Isompia hankkeita jätetään joskus pöydälle ja pyydetään tarkastelemaan, olisiko hanke mahdollista toteuttaa pienemmällä budjetilla, Pyykkö selvittää.

Kaupunkikeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Taina Kiiskinen toteaa takin olevan melko tyhjä.

- En kyllä tiedä, mistä hanketta voisi tiivistää, ei siinä ilmaa nytkään ollut. Käsittelemme asiaa tänä iltanan kaupunkikeskusyhdistyksen kokouksessa ja mietimme, miten etenemme.

(Varpu Strengell)

Lisää Lieksan Lehdessä 15.3.

 

Kommentoi