Julkaistu 

Kiertävä lähiruokamyymälä eli Makuvankkuri pullollaan lähiruokaa

Riitta Puhakka-Korhonen toi Makuvankkuriin pakastettua ternimaitoa kolilaiselta Pihlaja-tilalta. Kauppias Teemu Virrantalon mukaan se on kysytty tuote. Marja Mölsä Riitta Puhakka-Korhonen toi Makuvankkuriin pakastettua ternimaitoa kolilaiselta Pihlaja-tilalta. Kauppias Teemu Virrantalon mukaan se on kysytty tuote.

Keltainen kauppa-auto kurvaa minuutilleen aikataulussa Kolin matkailuneuvonnan pihaan tiistaina päivällä. Bussin kyljessä olevat tekstit, Makuvankkuri Lähiruokamyymälä, kertovat mistä on kyse.

- Valikoimissa on 46 pohjoiskarjalaisen pientilallisen tuotteita ja pääsääntöisesti sellaisia, joita ei marketmyynnistä saa, kiteyttää kauppias Teemu Virrantalo liiketoimintansa ytimen.

Makuvankkuri on suhteellisen uusi juttu. Sen avajaisia vietettiin 24.3. Joensuussa ja nyt se kiertää säännöllistä reittiään eri puolilla maakuntaa. Lieksan keskustaa lähimmät pysähdyspaikat ovat Koli ja Uimaharju. Säännöllisen reittiliikenteen lisäksi Makuvankkuri vierailee muun muassa erilaisissa tapahtumissa. Lieksan keskustaan se saapuu ensi viikon perjantaina ja seuraavan kerran 1. kesäkuuta.

Vankkurin hyllyiltä löytyy muun muassa leipää, jauhoja, maitoa, lihaa, kalajalosteita, erilaisia säilykkeitä, yrttejä, kananmunia, mehuja, juurikasveja, makeisia ja vaikkapa saippuaa. Osa tuotteista on luomua. Lieksalaisia tuotteita on kahdelta tilalta: Palviaisen possua eri muodoissa ja Eilan Yrttitarhan tuotteita.

Virrantalon mukaan toiminta on otettu hyvin vastaan niin maatiloilla kuin kuluttajienkin keskuudessa.

- Mukavaahan se on, kun on tyyliin puoli kylää vastassa, kun pysäkille saavun, Virrantalo hymyilee.

Kolin pysäkillä Makuvankkurin valikoima täydentyi ternimaidolla, jota Pihlaja-tilan emäntä Riitta Puhakka-Korhonen oli pakastanut rasioihin.

- Pakasteen lämpötila on juuri oikea, ja pakkausmerkinnät kunnossa. Nämä menevät varmasti hyvin kaupaksi, Teemu Virrantalo toteaa ternimaitoerää vastaanottaessaan.

(Marja Mölsä)

Lue koko juttu torstain 5.4. Lieksan Lehdestä.

Kommentoi

Hae sivuilta