Julkaistu 
Marja Mölsä

Loukun kesäteatterissa hauska harppaus nostalgiaan

Näytelmän keskeisiä hahmoja ovat Kejonen (Martti Kärki) ja Kipa (Annika Ullgren). Marja Mölsä Näytelmän keskeisiä hahmoja ovat Kejonen (Martti Kärki) ja Kipa (Annika Ullgren).

Loukun kesäteatterissa sai tiistaina ensi-iltansa Markku Pölösen käsikirjoittama musiikkikomedia Kauppa-auto. Elämänmakuisen, hersyvillä hahmoilla ja omintakeisella huumorilla leikittelevän näytelmän ohjauksesta vastaa Jukka Moskuvaara.

Näytelmä on hauska harppaus nostalgiaan, 1960–1970-luvulle aikaan, jolloin kauppa-autot vielä kulkivat. Silloin kyläyhteisö tunsi toistensa asiat tarkoin ja ketään ei jätetty yksin. Elettiin aikaa, jolloin mehu tehtiin Rymdistä, herkutteluhetkissä mussutettiin suhveliloita ja pilsnerikin maistui toisille enemmän, toisille vähemmän. Kahveet nautittiin nuoruudelle ja ne hörpittiin vanhojen viinereiden kera. Kylän rikkaus olivat eriskummalliset hahmot, joista hauskimpia olivat maitokärrinsä kanssa pöljäilevä ja ajatuskiertonsa humanoideille menettänyt Veikko (Teijo Kuvaja), kylähurmuri Kejonen (Martti Kärki) ja ryypiskelyyn taipuvainen Rale (Seppo Virkkunen).

- Helppoa ei ole hulttiopojan elämä, Rale tuumaa, mutta sellainen kun pitää joka kylällä kuitenkin olla.

Kauppiaspariskunta Erkki ja Eila (Esko Honkanen ja Vuokko Siponen) saavat kuulla monet tarinat samalla kun pohtivat omaa elämäänsä ja kumpaisenkin unelmia, jotka harmillisesti eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Pysyäkö maalla vai muuttaako kaupunkiin? Siinä vasta kysymys.

Yleisöä ensi-illassa oli reilut puolentoistasataa.

Näytelmää esitetään vielä yhdeksän kertaa, seuraava näytös on torstaina 12.7. ja viimeinen keskiviikkona 25.7.

Lue koko juttu torstain 12.7. Lieksan Lehdestä.

Kommentoi

Hae sivuilta