Julkaistu 
Martti Heikkinen

Lieksan Teatterin Maan veri -näytelmä jäi reilusti katsojatavoitteestaan

Lieksan Teatteri esitti Maan veri -näytelmää kahtena kesänä peräkkäin. Kuva päivänäytöksestä 11.7.2018. Martti Heikkinen Lieksan Teatteri esitti Maan veri -näytelmää kahtena kesänä peräkkäin. Kuva päivänäytöksestä 11.7.2018.

Vuonislahden Herranniemessä sijaitsevassa Vuonis-rantateatterissa esitetyn Maan veri – Rintamalta raiviolle -näytelmän toinen näytäntökausi on päättynyt. Lieksan Teatterin ja Vuonislahden Taiteilijatalo ry:n yhteistyönä toteutetulle näytelmälle oli asetettu katsojatavoitteeksi 3000 katsojaa, mutta siitä jäätiin reilusti. Näytelmän 14 näytöstä keräsivät yhteensä vain 957 katsojaa.

- Vaikka näytelmä sai katsojilta ylistävää palautetta, katsojamäärä jäi surkean alhaiseksi. Taloudellinen tulos vie tasokkaan näytelmän tuomaa hyvää mieltä jyrkästi alaspäin. Katsojamäärän pienuutta voidaan tietysti selitellä monilla syillä. Markkinointipanoksesta se ei kuitenkaan ole ollut kiinni, sillä Lieksan kaupungin avustuksen myötä markkinointibudjettia voitiin kasvattaa viime vuoden esittämiskaudesta, kertoo Vuonislahden Taitelijatalo ry:n puheenjohtaja ja tuottaja Reino Kuivalainen.

Hänen mukaansa teatterin tekeminen tulee jatkossa olemaan aiempaa haasteellisempaa, varsinkin kevyestä kesähuumorista poikkeavien näytelmien ja omaan tuotantoon pohjautuvien tuotantojen osalta.

- Raha on tietenkin merkittävä peruste myös kulttuuritoimintaan kiinnostumisessa, mutta en tiedä ollaanko sitten Vuonislahdessa valmiita rakentamaan teatteria pelkästään niin sanotusti kesäteatterimeiningillä ja istuuko se Vuonislahden Taiteilijatalon toimenkuvaan, vaikka rahaahan jos mihin, kulttuuritoimintaan tarvitaan. Erityinen haaste toiminnalle tulee kuitenkin ulkoapäin ja on haasteellista tehdä pitkäjänteistä työtä tämän hetken lyhytnäköisessä maailmassa, Kuivalainen sanoo.

Lisää aiheesta Lieksan Lehdessä 17.7.

Kommentoi