Julkaistu    |  Päivitetty 
Harri Ronkainen, Marja Mölsä

Milena Salosesta Vaskiviikon uusi toiminnanjohtaja

Milena Salonen aloittaa syyskuussa Vaskiviikon uutena toiminnanjohtajana. Harri Ronkainen Milena Salonen aloittaa syyskuussa Vaskiviikon uutena toiminnanjohtajana.

Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys on valinnut Lieksan Vaskiviikon uudeksi toiminnanjohtajaksi Milena Salosen. Hän aloittaa tehtävässään syyskuussa.

Salonen on Oulusta lähtöisin oleva 41-vuotias filosofian maisteri Tallinnasta. Valinnassaan kannatusyhdistys korosti hänen vahvaa kulttuurin sisältöosaamistaan ja rahoituksen kentän laajaa tuntemustaan.

- Vaskiviikon toimintaan Salonen tuo erityisesti kansainvälistä verkosto- ja kulttuuriosaamista, kehuu puheenjohtaja Harri Kiiskinen.

Kiiskinen viittaa esimerkiksi siihen, että Salonen on työskennellyt kulttuurisihteerinä Suomen Viron-instituutissa Tallinnassa sekä kulttuurituottajana, projektikoordinaattorina ja kulttuuripalveluiden kehittämisyksikön intendenttinä Espoon kaupungilla.

Vuodesta 2014 alkaen Salonen on toiminut freelancerina kääntämisen, kirjoittamisen ja kulttuurityön aloilla.

Salosen valinta julkistettiin Lieksan kaupungin Vaskiviikon vastaanotolla festivaalin avajaiskonsertin jälkeen tänään.

- On uskomattoman hienoa aloittaa tämän kansainvälisen ja sielultaan hyvin syvän festivaalin toiminnanjohtajana, Salonen sanoi.

Hän kertoi, että juuri vaskimusiikkiin hänellä on erittäin suuri mieltymys. Salonen saapui Lieksaan torstai-iltana.

- Olen nyt elämäni ensimmäistä kertaa Lieksassa, ja heti minusta tuntui siltä, että olen siellä, missä minun täytyykin olla. Tämä on minun paikkani ja täällä on hyvä olla.

Kommentoi