Julkaistu 
Martti Heikkinen

Lieksan liikuntahallin viralliset avajaiset tulevana lauantaina

Arto Sihvonen (vas.), Jarkko Määttänen ja Juha Kivelä toivovat yleisön saapuvan runsain joukoin ensi lauantaina järjestettäviin avajaisiin. Martti Heikkinen Arto Sihvonen (vas.), Jarkko Määttänen ja Juha Kivelä toivovat yleisön saapuvan runsain joukoin ensi lauantaina järjestettäviin avajaisiin.

Vuosikymmeniä kestänyt odotus on päättynyt. Lieksa on lopultakin saanut oman liikuntahallinsa. Hallin yhteydessä oleva Terveystalo Lieksa ja kuntosali aloittivat toimintansa maanantaiaamuna. Lieksan kaupunki ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) järjestävät liikuntahallin viralliset avajaiset tulevana lauantaina. Avajaisten yhteydessä julkistetaan hallin nimeksi järjestetyn nimikilpailun voittaja. Kaikelle kansalle tarkoitetussa tilaisuudessa esiintyy Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri solistinaan vuoden 2007 tangokuningatar Jenna Bågeberg. Tarjolla on myös tuhat annosta Koivurinteen Erän valmistamaa lihasoppaa. Avajaispäivä huipentuu iltapäivällä järjestettävään salibandyotteluun, jossa kohtaavat Joensuun Josban ja Papas Kajaanin miesten joukkueet.

- Pääsemme testaamaan uuden hallin toimivuutta heti avajaisissa, kun Josba ja Papas ottavat mittaa toisistaan. Kyseessä on alkavaan sarjakauteen valmistautuvien joukkueiden välillä pelattava harjoitusottelu, jonka tuotto menee lyhentämättömänä alle 18-vuotiaiden liikuntahallimaksuihin, kertoo Lieksan kaupungin hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen. Sihvonen sanoo, että kaupunki on tehnyt oman osuutensa liikuntahallin saamiseksiLieksaan. Nyt on lieksalaisten vuoro ottaa koppi.

- Haastan kaikki lieksalaiset käyttämään monipuolisen liikuntahallikokonaisuuden palveluita, Sihvonen sanoo.

Vielä nimeämätön liikuntahalli rakennettiin vuodessa Lieksan kaupungin ja PKO:n välisenä yhteistyönä. Kaupunki on vuokrannut PKO:n rakennuttaman, noin 2 500 neliön kokoisen hallin 20 vuoden vuokrasopimuksella. Tämän jälkeen halli siirtyy kaupungin omistukseen 200 000 euron kauppahinnalla. PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä on iloinen lieksalaisten puolesta siitä, että vuosikymmeniä odotettu liikuntahalli on saatu nyt käyttöön.

- Sekä yhteistyö Lieksan kaupungin kanssa, että itse rakennustyöt sujuivat erittäin mallikkaasti. Suunnitellussa aikataulussa ja 4,4 miljoonan euron budjetissa pysyttiin. Meillä oli hyvät suunnittelijat ja urakoitsijat, Kivelä sanoo.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen otti virkapuvussaan tuntumaa hallin toisessa päädyssä olevaan vaakakiipeilyseinään maanantaina.

- Toimiva on. Täytyy käydä kokeilemassa toisenkin kerran, Määttänen tuumasi hymyssä suin seinältä alas hypähtäessään.

Liikuntahallin rakentamista Lieksaan on suunniteltu jo 1950-luvulta lähtien. Määttänen on tyytyväinen yhteistyöhön PKO:n kanssa. Se oli hänen mukaansa nopea tapa päästä rakennusprojektissa eteenpäin.

- Lieksan näkökulmasta olemme saaneet kaupunkiimme täysin ainutlaatuisen hyvinvointi- ja liikuntakeskuksen. On ollut hienoa pilotoida tällaista yhteistyötä osuuskaupan kanssa, ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä, Määttänen sanoo.

Lue koko juttu Lieksan Lehdestä 4.9.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Hae sivuilta