Blogit

Viimeistä viedään

Se oli eilen maanantaina kun halusin taas kerran nähdä uudistuneen kotikaupunkini kauneuden. Eikä sitä kaikkea kauneutta tietenkään maasta nää vaan minun piti kiivetä puuhun. Tiedättehän te hyvät lukijani sen puun, sen viimeisen, siinä kaupungin laidalla.

Jättikö sen siihen joku huumorimieheksi heittäytynyt motokuski, vai unohtuiko se vain leimaamatta joltain susien kannanhoidolliseen mesästykseen kiirehtineeltä metsäinsinööriltä?

Ken tietää ja onko sillä itseasiassa mitään väliäkään, mutta sillä on, että joka nousulla puusta avau-tuva maisema salpaa hengitykseni.

Sitä silmiä hivelevää kannokkoa ja raskaitten metsäkoneiden maahan survomia puunrunkoja ja sy-ville ojille aurattuja kankaansyrjiä riittää aina taivaan rantaan saakka.

Ja kirkkaalla kelillä puusta näkee helposti aina valtakunnan rajalle saakka.

Lue lisää...

Kuolevaisen kahleet

Hän sijoittaa ja ostaa.
Kahmii omaisuutta.

On mainetta ja valtaa.

Hän katsoo taivaanrantaa.
Omaa saartaan vartioi.
Tämä on minun maa,
minun puhtaat vedet.

Lue lisää...

Siemen

Terassipuutarhani tämän kesän avainsana on ollut siemen.

Koronatietoisuus rynnisti maaliskuussa päälle kesken alulla olleita puutarhasuunnitelmiani. Miten riskiryhmäläisenä hoitaisin karanteenista käsin terassini tulevana kesänäkin kukkimaan? Kukkalaatikot paljastuivat lumen alta ammottamaan tyhjyyttään ja kukkaostoksille ei noin vain pääsisikään.

Muistin sitten vanhat siemenkätköni. Minulla on ollut tapana keräillä syksyisin siemenkotia, joissa oletan olevan seuraavana kesänä itäviä siemeniä. Tavallisesti unohdan ne talven kuluessa jonnekin, mutta nyt näin niissä pelastuksen pulmaani. Löytyihän niitä ja alkoi vimmattu kylvöoperaatio. Mikä tahansa pussinpohja kelpasi kokeiltavaksi,itävätkö.  Lempikukkani krassin siemenet olin kerännyt myöhään syksyllä joten arvelin että ne saattoivat olla jo paleltuneita. Annoin niille kuitenkin tilaisuuden näyttää elinvoimansa ja itämistä helpottaakseni upotin ne vesiastiaan - jonne unohdin ne muutamaksi viikoksi. En luovuttanut, vaikka ne olivat jo aika surkean näköisiä, vaan ripottelin ne kukkalaatikkoon mullan alle. Kun lämmin kausi alkoi sieltä nousi parvi pirteitä krassi-pienokaisia ja juuri nyt ensimmäinen heleänpunainen kukka on avautumassa.

Mikä mielenkiintoinen kukkamaailma minulle avautuikaan. Tajusin entistä paremmin mikä merkitys kasvien hoidossa on sillä, että jaksaa odottaa. Kaikki kunnia valmiiksi kasvatetuille puutarhakukille, mutta tunnesuhde siemenestä kasvatetuille on aivan toinen. Jokaisen kukkaruukun ja- laatikon asukkailla on oma kasvutarinansa. Aina ei kaikki onnistu, jokainen siemen ei idä ja jokainen siemen vaatii omat kasvuolosuhteensa, sopivan määrän kosteutta, lämpöä ja valoa. Niiden tarpeita oppii seuraamaan ja se on palkitsevaa, mutta viime kädessä kasvattaja on säiden armoilla, niin tänäkin kesänä.

Päällimmäisenä tuntemuksena minulla on, että jokaisen kasvin "tehtävänä"on jatkaa elämäänsä, vaikka sitten muuntamalla ulkomuotoaan. Liian vähäisessä valossa kasvi muuttuu honteloksi ja yrittää saada valoa kasvamalla liian korkeaksi. Kasvattajan tehtävä on ymmärtää sen sanomaa ja korjata kasvupaikkaa. Unikkoni näyttivät minulle, että täysin toivottoman näköisistä, sisällä alkunsa saaneista taimista voi ulkoilmassa kasvaa upeita, parhaillaan kukannuppuja kasvattelevia unikkoyksilöitä. Hartaasti odotan niiden avautumista täyteen kauneuteensa.

Koronakevääni ahdistava ote lieventyi merkittävästi, kun sain elää sitä tässä kasvamisen ihmeen pienoisvaltakunnassa.

Helvi Ahvenainen

***********************************

Kirjoittaja on Brahean Kriivareiden jäsen.

Kolin kainalossa

Elokuinen ilta on hämärtynyt. Äsken vielä vinttikaivon varsi kolkkasi, kun äiti nosti vettä sangolla ja täytti saavia vedellä. Nyt äiti on kärrännyt vesisaavin kasvimaan laitaan ja kastelee porkkanapenkkiä.

 -Illalla auringon laskeutuessa tai aamulla varhain on hyvä kastella. Vesi imeytyy paremmin maahan, kun aurinko ei porota ja kuivaa, äiti selittää.

Lue lisää...

Roskakuski

Käyn Ahlman opiston (entinen Oriveden opisto) proosan kirjoittamisen jatkokurssia. Saimme opettajaltamme, Taija Tuomiselta, kirjoitusharjoituksen sähköpostissa näin korona-aikana, kun kokoontumaan emme pääse.

Aiheena oli kirjoittaa ihmisestä, jolla on erikoinen harrastus tai päähänpinttymä. Minun ei tarvinnut lähteä kauas sellaista henkilöä etsimään – se löytyi minusta itsestäni.

Lue lisää...

Totuuden Henki

Ikäiseni 1960-luvun alussa kansakoulun aloittaneet muistanevat tämän virren. Aamuisin aloitimme koulutyömme laulamalla, nätisti pulpetin vierellä seisten: ”Totuuden Henki, johda sinä meitä...”.  Muistan sen vilpittömän ja kirkasotsaisenkin tunnelman. Siitä tuli hyvän, jopa pyhän kosketus mieleen ja kehoon, joka oli jo silloin saanut melkoiset,  äsittämättömät kolhut. Mutta sisäinen päätös oli, että teen juuri niin kuin käsketään.

Viimeaikaisissa yhteiskunnallisissa tapahtumisissa, uutisoinnissa ja mielipiteiden ilmaisuissa voin sanoa asioita seuranneena, että ”Totuuden Henki” on heitetty arvoasteikolla alimmaiseksi. Kuulemme ja näemme kinaa, vihapuhetta, uhkailua, manipulointia, valeuutisia, vääristelyä, pilkkaa, leimaamista, pahoinvointia, uhkaa, pelkoa ja ahdistusta. Tuo kaikki on kiihtynyt entisestään nyt koronaepidemian aikana. Kiireen vilkkaa luodaan viholliskuvia milloin mistäkin tai kenestäkin. Ehkä on niin, että oma hätä, epävarmuus ja ahdistus projisoidaan johonkin ”toiseen”, johonkin muukalaisuuteen, jonka koetaan uhkaavan omaa olemassaoloa. Näkyy olevan tarvetta syyttää kaikesta ”muita”, joihin itse tai oma viiteryhmä ei kuulu tai joita ei henkilökohtaisesti tunneta.

Mitä tälle voimme tehdä? Voimme itse pitäytyä tasaveroisuuden, inhimillisen, yhteisymmärryksen, arvostuksen, varmistetun tiedon ja rakentavan dialogin suuntaan. Tie on hidas, mutta ainoa keino aitoon vuoropuheluun ja kaikentasoisten konfliktien välttämiseen.
”Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä. Tietomme siunaa.”
Juuri nyt luomakunta alkaa valmistautua vähitellen uudelleen syntymiseen. Ja koko ihmiskunta on yhteisen hädän ääressä. Tarvitsemme toivoa. Meille ihmisillekin avautuu mahdollisuus uuden rakentamiseen ja rakentumiseen. ”Kaikessa näytä käsiala Luojan, mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan. Armosi anna meille osaksemme, uudista meidät.”

Anne Kaarina Keronen

********************

Lue lisää...

Saukkonaisia ja muuta uskomatonta Pankakoskella

Olen asunut Pankakoskella viisitoista vuotta. Tänä aikana olen yrittänyt päästä täältä pois useita
kertoja. Taloni on ollut myynnissä, mutta ei ole mennyt kaupaksi, vaikka on täysin remontoitu ja
kunnossa. Onneksi, sillä en halua täältä pois.
Pankakoski on mitä mainioin paikka asua. En ollenkaan ymmärrä niitä kantalieksalaisia, jotka eivät
haluaisi tulla tänne asumaan mistään hinnasta.
Pankakoski tarjoaa mahdollisuuden monenlaiseen liikuntaan kesät talvet. (Täällä pysyy siis
hoikkana.)
Tähän aikaan talvesta lunta on yleensä yllin kyllin, pääsee hiihtämään laduilla tai vaikkapa
Reposuolla. Siellä liikuntavälineiksi kelpaavat murtomaasukset, eräsukset, lumikengät tai vaikkapa
viimeaikaisin villitys, liukulumikengät. Ai, mitä ne ovat? Ne ovat lyhyet ja leveät sukset, joissa on
teräskanttaukset ja karvapohjat.
Moottorikelkoista minä en välitä. Ne voisi mielestäni kieltää ”joutokäyttäjiltä” ja sallia vain
ammatinharjoittamiseen malliin poromiehet.
No, juuri nyt lunta saisi olla enemmänkin, sillä jäisellä maapohjalla liikkuminen on hankalaa ja
vaarallistakin. Kaupungin liikuntatoimen työntekijätkään eivät ole uskaltautuneet tänne latuja
tekemään. Mutta omatoimihiihtäjät tekevät latunsa sinne minne mielivät.
Me pankakoskelaiset emme vähästä lannistu. Me pulahdamme avantoon, kun oikein ottaa päähän ja
vaikka ei ottaisikaan. Joukko naisia, ja taitaa mukana olla yksi mieskin, käy säännöllisesti
asukasyhdistyksen ylläpitämässä avannossa pulahtamassa. Eipä flunssat vaivaa ja uskaltakoonpa
vain koronaviirus näyttäytyä näille naissaukoille!
Muina vuodenaikoina Ketunlenkki Reposuon ympäri tarjoaa hienon luontoelämyksen väreineen,
tuoksuineen, maastoineen ja monine lintuineen. Laiskemmallekin liikkujalle on vaihtoehtoja. Voi
kävellä parkkipaikalta lähimmälle nuotiopaikalle ja ottaa makkarat esiin.
Syksy se vasta on hienoa aikaa. On monenlaiset marjat: suolla lakat ja karpalot ja metsässä
mustikat, juolukat, variksenmarjat ja puolukat. Unohtamattakaan sieniä. Joskus naapureiden kanssa
on kilpailtu, kuka ehtii ensin poimia herkkusienet polun varresta. Pitäähän elämässä olla jännitystä.
Naapurit ovat saaneet upeita haukia Pankajärvestä, ja joskus niitä on ollut minullekin jakaa. Mistä
pääsenkin aasinsiltaa pitkin ylistämään mainioita naapureitani. Ilman heidän apuaan olisin ollut
monta kertaa pulassa.
Terveiset vain sinne kantalieksalaisille, meillä täällä Pankakoskella on ihan mukavaa.

Tarja Tuovinen

**************

Lue lisää...

Nuijan kopautukset

Nuijan kopautukset

Olemme tehneet tulevaisuuteen
suuntaavan ohjelman.
Vanhainkoti myydään,
toimivia kyläkouluja lakkautetaan.

Lue lisää...

Postikorteissa elämäkerta

Minulla on meneillään iso korttisavotta. Tunnustaudun korttien keräilijäksi. Olen harrastanut sitä lähes lapsuudesta asti, joten harrastuksen parissa on kulunut useita vuosikymmeniä. Liekö postilakon vaikutusta, kun päätin vihdoin lajitella kokoelmaani, joka käsittää kolmisen muovikorillista joulukortteja, nimipäivä- ja syntymäpäiväkortteja, tervehdyksiä koti- ja ulkomailtakin. Lisäksi suurin piirtein kaikki lasten saamat kortit ja vielä erityiskortit, joita olen aikonut lähettää jollekin, vaan en sitten lähettänytkään. Ne ovat olleet yleensä taidekortteja. Halusin katsoa, mitkä korteista voisin hävittää jo pois, viemästä kaappitilaa ja joutumasta jälkipolvien mieliharmiksi.

Taisin joutua melkein mahdottoman eteen. Vuosikymmenet olen nähnyt vaivaa säilyttääkseni ne mukanani läpi kaikkien muuttojen. Lieksassakin olen saanut kortteja jo kolmeen eri osoitteeseen, puhumattakaan kierroksistani eteläisempään Suomeen, jolta ajalta kortit ovat jo erityisen nostalgisia. Koko elämänhistoriani avautuu korttipinojen myötä eteeni. Kortit ovat jo moneksi päiväksi valloittaneet keittiön pöydän ja minä selaan niiden äärellä - menneisyyttäni.

Lue lisää...

Onko kummituksilla korvat?

PÖÖ-PÖÖ

Lue lisää...