Ajatuksia työttömyydestä työttömän näkökulmasta, kevät 2019

Nykymaailman, 2010-luvun, työmaailma on entistä sirpaleisempaa.

”Kyllähän töitä on paljon mutta kun eivät työttömät laiskurit halua töihin!” kuului puuskahdus. Työpaikka kuulemma oli tiedossa. Juoksin perään kyselemään koska itse etsin töitä. Pari minuuttia ehdin herutella tietoa, sain tietooni yrityksen nimen ja töitä etsivän henkilön etunimen.

Seuraavana päivänä menin mahdollisimman kiireettömään aikaan kyselemään työpaikan perään. Joko tätä työpaikkaa ei koskaan ollutkaan olemassa tai sitten pärstäkertoimessani oli jotain vikaa.

Jäin illan mittaan pohtimaan puuskahtajan fraasin taustalla olevaa mielenmaisemaa.

Löytyykö vielä vuonna 2019 sellaisia ihmisiä, jotka luulevat, että tämän päivän nuoret voivat vain peruskoulusta valmistuttuaan kävellä töihin ja edetä hanttihommatasolta pikku hiljaa eteenpäin, että työttömiä on täällä paljon sen takia paljon että kaikki työttömät nuoret ovat ”laiskureita”? No kyllähän tällaisia töitä vielä rehellisyyden nimissä on. Kapeilla sektoreilla, teollisuudessa. Niiden määrä hupenee prosentuaalisesti koko ajan.

Nykymaailman, 2010-luvun, työmaailma on entistä sirpaleisempaa. Pitäisi haalia laajat verkostot, tuntea monta pienyrittäjää, joista joku ehkä etsisi jotain osaajaa joskus. Pitäisi hankkia vähintään hyvät paperit koulutusputkista, joissa on käyty katkeamatta. Pitäisi olla ilman maksuhäiriömerkintää. Pitäisi kerätä työhistoriaa teini-ikäisestä lähtien, että työnantaja ei oleta sinun olevan laiskuri. Pitäisi olla olematta rikosrekisteriä, koska se on helppo tarkistaa. Pitäisi olla monta harjoittelupaikkaa (niin, pidäpä siinä motivaatio yllä kun harjoittelet nollapalkalla) jossa ei pitäisi olla yhtään heikompaa päivää.

Kukaan ei nykyään neuvo näitä vaatimuksia 15-vuotiaalle peruskoululaiselle, ellei perhe hoksaa valistaa. Ei tänä päivänä työmaalle enää noin vain kävellä, kunhan asenne ja jaksaminen ovat kunnossa.

Mitä varsinaisesti haetaan, kun haukutaan pitkäaikaistyötöntä nuorta ja syyllistetään tätä entisestään sylkäisemällä vasten naamaa, että hän ei halua edes töihin vaan laiskottelee vain tukirahoilla? Pohdin asiaa. Ainut syy minkä minä keksin on haukkujan oman itsetunnon kohottaminen. ”Minä olen parempi kuin nuo luuserit”.

On mukaviakin esimerkkejä kannustavista itse mukavasti työllistyneistä ihmisistä, jotka tietävät hyvin, miten työelämän ulkopuolelle syrjäytyneitä nuoria pitäisi kohdella. Otetaan esimerkiksi Lieksan ammattiopiston entinen rehtori Jari Jolkkonen: Hän kannustaa positiivisesti, syöttää Facebook-seinällään jatkuvasti tietoa uusista työ- tai koulutuspaikoista. Hän pyrkii ohjaamaan työttömiä töihin.

Tämä kirjoitus on siis suunnattu niille työllistyneille, jotka työttömiä jaksavat haukkua. Koittakaa jaksaa kannustaa työttömiä, älkää vain lannistako ja haukkuko heitä. Huonossa kierteessä olevan lannistaminen entisestään johtaa parhaimmillaan alkoholismiin. Ottakaa mallia Jari Jolkkosen esimerkillisestä julkisesta käytöksestä. Koitetaan Lieksassa tsempata toisiamme.

Ilon kautta elämässä eteenpäin.

Touko Kivi

****************************

Kirjoittaja on Brahean Kriivareiden jäsen