Saukkonaisia ja muuta uskomatonta Pankakoskella

Olen asunut Pankakoskella viisitoista vuotta. Tänä aikana olen yrittänyt päästä täältä pois useita
kertoja. Taloni on ollut myynnissä, mutta ei ole mennyt kaupaksi, vaikka on täysin remontoitu ja
kunnossa. Onneksi, sillä en halua täältä pois.
Pankakoski on mitä mainioin paikka asua. En ollenkaan ymmärrä niitä kantalieksalaisia, jotka eivät
haluaisi tulla tänne asumaan mistään hinnasta.
Pankakoski tarjoaa mahdollisuuden monenlaiseen liikuntaan kesät talvet. (Täällä pysyy siis
hoikkana.)
Tähän aikaan talvesta lunta on yleensä yllin kyllin, pääsee hiihtämään laduilla tai vaikkapa
Reposuolla. Siellä liikuntavälineiksi kelpaavat murtomaasukset, eräsukset, lumikengät tai vaikkapa
viimeaikaisin villitys, liukulumikengät. Ai, mitä ne ovat? Ne ovat lyhyet ja leveät sukset, joissa on
teräskanttaukset ja karvapohjat.
Moottorikelkoista minä en välitä. Ne voisi mielestäni kieltää ”joutokäyttäjiltä” ja sallia vain
ammatinharjoittamiseen malliin poromiehet.
No, juuri nyt lunta saisi olla enemmänkin, sillä jäisellä maapohjalla liikkuminen on hankalaa ja
vaarallistakin. Kaupungin liikuntatoimen työntekijätkään eivät ole uskaltautuneet tänne latuja
tekemään. Mutta omatoimihiihtäjät tekevät latunsa sinne minne mielivät.
Me pankakoskelaiset emme vähästä lannistu. Me pulahdamme avantoon, kun oikein ottaa päähän ja
vaikka ei ottaisikaan. Joukko naisia, ja taitaa mukana olla yksi mieskin, käy säännöllisesti
asukasyhdistyksen ylläpitämässä avannossa pulahtamassa. Eipä flunssat vaivaa ja uskaltakoonpa
vain koronaviirus näyttäytyä näille naissaukoille!
Muina vuodenaikoina Ketunlenkki Reposuon ympäri tarjoaa hienon luontoelämyksen väreineen,
tuoksuineen, maastoineen ja monine lintuineen. Laiskemmallekin liikkujalle on vaihtoehtoja. Voi
kävellä parkkipaikalta lähimmälle nuotiopaikalle ja ottaa makkarat esiin.
Syksy se vasta on hienoa aikaa. On monenlaiset marjat: suolla lakat ja karpalot ja metsässä
mustikat, juolukat, variksenmarjat ja puolukat. Unohtamattakaan sieniä. Joskus naapureiden kanssa
on kilpailtu, kuka ehtii ensin poimia herkkusienet polun varresta. Pitäähän elämässä olla jännitystä.
Naapurit ovat saaneet upeita haukia Pankajärvestä, ja joskus niitä on ollut minullekin jakaa. Mistä
pääsenkin aasinsiltaa pitkin ylistämään mainioita naapureitani. Ilman heidän apuaan olisin ollut
monta kertaa pulassa.
Terveiset vain sinne kantalieksalaisille, meillä täällä Pankakoskella on ihan mukavaa.

Tarja Tuovinen

**************

Lue lisää...

Nuijan kopautukset

Nuijan kopautukset

Olemme tehneet tulevaisuuteen
suuntaavan ohjelman.
Vanhainkoti myydään,
toimivia kyläkouluja lakkautetaan.

Lue lisää...

Postikorteissa elämäkerta

Minulla on meneillään iso korttisavotta. Tunnustaudun korttien keräilijäksi. Olen harrastanut sitä lähes lapsuudesta asti, joten harrastuksen parissa on kulunut useita vuosikymmeniä. Liekö postilakon vaikutusta, kun päätin vihdoin lajitella kokoelmaani, joka käsittää kolmisen muovikorillista joulukortteja, nimipäivä- ja syntymäpäiväkortteja, tervehdyksiä koti- ja ulkomailtakin. Lisäksi suurin piirtein kaikki lasten saamat kortit ja vielä erityiskortit, joita olen aikonut lähettää jollekin, vaan en sitten lähettänytkään. Ne ovat olleet yleensä taidekortteja. Halusin katsoa, mitkä korteista voisin hävittää jo pois, viemästä kaappitilaa ja joutumasta jälkipolvien mieliharmiksi.

Taisin joutua melkein mahdottoman eteen. Vuosikymmenet olen nähnyt vaivaa säilyttääkseni ne mukanani läpi kaikkien muuttojen. Lieksassakin olen saanut kortteja jo kolmeen eri osoitteeseen, puhumattakaan kierroksistani eteläisempään Suomeen, jolta ajalta kortit ovat jo erityisen nostalgisia. Koko elämänhistoriani avautuu korttipinojen myötä eteeni. Kortit ovat jo moneksi päiväksi valloittaneet keittiön pöydän ja minä selaan niiden äärellä - menneisyyttäni.

Lue lisää...

Onko kummituksilla korvat?

PÖÖ-PÖÖ

Lue lisää...

Pihassani kukkii orvontädyke

Ai, onko tuon niminen kasvi jokin harvinainen, erityisen kaunis yksilö, kun oikein pitää mainita? Ei ole. Luultavasti kaikki ovat sen joskus nähneet, mutta mikään katseenvangitsija se ei todellakaan ole, tuskin erottuu pihanurmen yleisestä vihreydestä varsinkaan kun piha on nykyisin tapana siistiä ennen kuin yksikään villi kukkanen on ennättänyt nostaa päätään. Nimikkokukkamme tunnistaa parhaiten, jos ne kasvavat ryhmissä jolloin vaaleat, hiukan siniseen vivahtavat kukkarykelmät pääsevät esiin.

Käyn joka kevät pienen taistelun rivitalopihani luonnonkukkien puolesta.
Hyvin hoidetun rivitalopihan käytäntöön näyttää kerta kaikkiaan kuuluvan, että ruoho matalaksi ainakin kerran tai pari viikossa. Kukaan ei ennätä nähdä sitä lajirunsautta, mitä tavallinen pihanurmikko pitää sisällään, tai pitäisi, jos siisteyssäännöksemme eivät olisi niin armottomat. Minä olen niitä ihmisiä, joille kesä on ennen kaikkea mahdollisuus ”katsella kedon kukkia”, mihin Iso Kirja jopa kehottaakin. Viime kesänä rivitalomme vanhoja pensasaitoja karsittiin runsaasti. Niiden alle jäi kuolleen näköistä mustaa maata, ja ei ensin ollut mikään ilo silmälle, kunnes siihen kuin taiottuna pomppasi huikea lajirunsaus. Jokainen yksilö erottui kauniisti tummaa taustaansa vasten ja kehittyi sitten kukkaan. Nyt suojelin kappaleen tuota rehevöitynyttä kasvipaljoutta kesäilokseni.

Lue lisää...

Lukeminen tai lukemattomuus voi olla uhka


Lukeminen harrastuksena sivistää ihmistä

Lue lisää...

Ajatuksia työttömyydestä työttömän näkökulmasta, kevät 2019

Nykymaailman, 2010-luvun, työmaailma on entistä sirpaleisempaa.

Lue lisää...

Negatiivinen ajattelija

Olen negatiivisesti ajatteleva henkilö, jonka olisi opittava näkemään asiat positiivisemmin. Onkohan näin? jään miettimään.

Lue lisää...