Louhen lapsia

Meidän maillemme on joskus joku viisas - siis ulkomaalainen - antanut jännän nimen: Terra feminarum. Se tarkoittaa naisten maata. Eikä meidän pitkälle tarvitse nykyisestä Lieksan keskustasta vaeltaakaan, niin löydämme jo ensimmäisen säilyneen merkin tästä. Heti Pankakosken, tuon kalevalaisina aikoina vielä kesyttämättömänä viranneen, hurjan Kaatrakosken, jälkeen löytyy ensimmäinen lieksalainen Louhivaara, jylhä kalliorinne, jonka oheen on tallentunut esiemon nimi.

Kyseisen Louhivaaran vieressä seisoo Emonvaara vielä edellistäkin jykevämpänä. Ja onpa tämä emo vierittänyt kyyneleensä tai hikikarpalonsa myös läheiseen painaumaan Emonlammeksi. Louhen ja emon läheisyys tuskin lie sattumaa. Eikä varmasti ole sattumaa sekään, että jo yksin Lieksan alueelta Louhelta saaneita paikannimiä löytyy kartasta enemmän, kuin äkkinäinen osaisi kuvitella. Saati sitten koko Pohjois-Karjalan alueelta. Tiirailepa karttaa ja harjoita nimistöntutkimusta.

Tiedän, tiedän. Kun sanon Louhi, mieleesi piirtyy mitä luultavimmin Gallen-Kallelan maalaama kuiva, kotkannenäinen naisenkuvatus, joka yrittää äkäisenä hyökätä Kalevalan sankareitten kimppuun. No perkule, hyökkäisin minäkin, jos ukot olisivat pettäneet lupauksensa, ja vieneet minulta tyttäreni lisäksi myös hänen kädestään luvatun sammon. Tyttö sulle, sampo mulle, niin kuin sovittiin. Reilu peli, jätkät hei!

Kun unohtaa kuuluisan taidemaalarin sipistelemän katkeran hirvityseukon kuvan, saattaa Louhesta tosiaan löytää esiäidin, jonka verta suoniinsa haluaa mielihyvin virtaamaan. Kalevalassa (saati tallennetussa kansanrunoudessa) Louhi piirtyykin vahvaksi, viisaaksi hahmoksi, joka pitää huolta omistaan ja oikeuksistaan. No niin se pitääkin. Oikeuksistaan kiinni pitäminen ei liene väärin, vaikka nimenä olisikin Louhi.

Vaan pitääpä se Louhi huolta Väinämöisestäkin, syöttää ja juottaa. Hoivaa ja parantaa pitkän taipaleen Pohjolaan taittanutta vierasta ukkoa. Mitäpä saa vaimoihminen hellästä huolenpidosta kiitokseksi?! Ei mitään. Ei ainakaan kiitosta. Jopa alkaisi kiukku itse kullakin nousta!

Kalevala hahmoineen on tietysti Lönnrotin sepittämä taru, joka ei kuvaa kansan runoja tai uskomuksia, kuin nimeksi. Me emme voi tietää, millainen Louhi-kultti näillä main on entisaikaan vallinnut. Emme voi tietää, kuka tuo Louhi on ollut, mitä hänestä on ajateltu tai mitä hän on tehnyt. Jotain suurta hän tottavie on kuitenkin ollut, sillä hänen nimensä on yksi niistä harvoista, joka on käytössämme säilynyt muinaiduudesta saakka samalla, kun paljon muuta on tyystin historian hämäriin unohtunut.

Louhea emme voi muistaa, mutta ehkä tilkkasen hänen vertaan voi jokainen meistä tuntea verensä seassa. Se on verta, joka muistuttaa rakastamaan läheisiään, huolehtimaan ja hoivaamaan. Pitämään huolta. Ja pitämään puoliaan myös niitä niin sanottuja sankareita vastaan, mikäli tarve niin vaatii. Go mama!

Viivi Kilpeläinen

***************************************

Kirjoittaja on Bahean Kriivareiden jäsen.