Maailman keskipisteessä

Suurimmassa ja samalla ainoassa paikallislehdessämme julkaistiin mielenkiintoinen artikkeli, jossa kotikaupunkimme oppimiskeskuksen alkemiallis astroloogisesta tiedekunnasta aikoinaan loistavin arvosanoin valmistunut tähtitieteilijä Taavitsainen kertoi kymmenien vuosien aikana tekemiensä ha-vaintojen perusteella tulleensa siihen tulokseen, että Maa on Maailmankaikkeuden keskipiste.

Ja Taavitsainen jatkaa artikelissa sanomalla, että Maa on siis kaiken keskipiste ja pysyttelee vakaasti paikoillaan.

Haastateltava avaa ja ysinkertaistaa Kosmoksen saloja meille tavallisille lehden selaajille jatkamalla, että siitähän seuraisi vain iso sotku, jos Maa, kaiken keskipiste kiertelisi päämäärättä ympäri pi-meää avaruutta, niinkuin jotkut tiedepiireissä kehtaavat väittää.

Seuraavana suomalaisena nobelistina itseään pitävä Taavitsainen jatkaa, että kotikaupunkimme oppimiskeskuksen nettisivuilta löytyy myös hänen kansainvälisen tiedeyhteisön laajalti hyväksymät laskelmansa, jotka todistavat vuorostaan sen, että taas Maan keskipiste sattuu juuri tähän meidän pienen kotikaupunkimme kohdalle.  

Ja kaupunkimme keskipiste sattuu taas paikallisen k-kaupan pääoven eteen.

Siinä kohtaa artikkelia ehdottomasta journalistisesta totuudesta kiinni pitävä paikallislehtemme toimittaja huomauttaa Taavitsaiselle, että tutkijapiireissä monet arvelevat tuon viimeisen keski-pistemäärittelyn johtuvan mitä todennäköisimmin siitä, että k-kauppiaan tiedetään rahoittaneen melko avokätisesti runsaasti Taavitsaisen tutkimuksia.

Ja nuo samat lähdesuojaa nauttivat Taavitsaisen kolleigat ovat myös kuiskutelleet medialle, että varmistaakseen rahoituksensa jatkon, Taavitsainen on laatinut kauppiaalle horoskoopin, jossa on suoraan sanoen menty lupaamaan aika paljon.

Siihen joittenkin mielestä arveluttavin tieteellisin perustein laadittuun horoskooppiin oli kirjoitettu mm. se, että paikallisen k–kaupan pahin kilpailija tulee sulkemaan ovensa parin vuoden sisällä.

Nämä nimeään julkisuuteen haluamattomat Taavitsaisen kolleigat tuomitsivat jyrkästi tuollaisen tieteellä rahastamisen ja yleensäkkin vakavalla tieteentekemisellä leikkimisen.

Artikkelin mukaan Taavitsainen meni hetkeksi mietteliään näköiseksi ja vastasi sitten toimitajalle, että meillä tiedepiireissä on hyvin yleistä kateus ja tuollainen toisten saavutusten matalaotsainen kommentointi.

Ja jatkoi, että kateus ei tule tyhjästä, se täytyy ansaita.

Haastattattelun lopuksi julkisuuspelin hallisteva Taavitsainen kertoo ottaneensa vastaan todellisen haasteen ja aikoo seuraavaksi todistaa Maan pannukakun muotoiseksi letuksi.

Samalla Taavitsainen huomauttaa, että niitten tavallisten kotioloissa tehtävien lettujen ja pannu-kakkujen tekoon tarvittavat laadukkaat raakaaineet ja muut ainekset lehtenne lukijat löytävät nopeimmin kotikaupunkimme keskipisteestä, paikallisesta k-kaupasta.

Näin täällä Maan ja samalla koko Maailman keskipistessä tehdään saumatonta yhteistyötä tieteen parhaaksi, lopettaa paikallislehtemme artikkelinsa.

Kari Seppänen

***************************

Kirjoittaja on Brahean Kriivarit ry:n jäsen

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.lieksanlehti.fi/