Onko kummituksilla korvat?

PÖÖ-PÖÖ

-Onko kummituksilla korvat, hän kysyy.
-On, on kait, en minä tiedä. Miksi sinä tuommoisia kyselet?
-Silmät niillä ainakin on, ja suuret. Ja suu. Ne sanoo PÖÖ. Mutta korvat?
-Niin?
-Kun ei ne kuuntele ketään. Huutelee vaan ja pelottelee. Ajaa takaa ja sit starttaa eteen. PÖÖ.
-Missä sinä kummituksen olet nähnyt?
-Vähän kaikkialla, hän sanoo salaperäisellä kuiskaavalla äänellä, nielaisee viimeisen tavun, kohauttaa olkapäitään ja kääntyy pois. Hän jatkaa legoilla rakentelua ja laulelee hiljakseen Maijall´ oli karitsa- laulua.

Kumma lapsi. Näkee kummajaisia, kyselee outoja. Mutta kun sitten oikein ajattelen, alan ymmärtää. Ei hän niin kumma olekaan, kenties toiset ovat. Siis kummituksia. Korvattomia tai haluttomia kuulemaan muuta kuin omaa ääntään: PÖÖ-PÖÖ, KYLLÄ- KYLLÄ, EI-EI. Siltä ainakin tuntuu, kun seuraa keskustelua maahanmuuttajista, kaarisillasta ja nyt kyläkouluista.

Yksinkertaista, eikö totta? Kaksi vaihtoehtoa, valitse  PÖÖ tai sitten se toinen, PÖÖ.

Inka Kivi-Stranius

***********

Kirjoittaja on Brahean Kriivarit ry:n jäsen