Postikorteissa elämäkerta

Minulla on meneillään iso korttisavotta. Tunnustaudun korttien keräilijäksi. Olen harrastanut sitä lähes lapsuudesta asti, joten harrastuksen parissa on kulunut useita vuosikymmeniä. Liekö postilakon vaikutusta, kun päätin vihdoin lajitella kokoelmaani, joka käsittää kolmisen muovikorillista joulukortteja, nimipäivä- ja syntymäpäiväkortteja, tervehdyksiä koti- ja ulkomailtakin. Lisäksi suurin piirtein kaikki lasten saamat kortit ja vielä erityiskortit, joita olen aikonut lähettää jollekin, vaan en sitten lähettänytkään. Ne ovat olleet yleensä taidekortteja. Halusin katsoa, mitkä korteista voisin hävittää jo pois, viemästä kaappitilaa ja joutumasta jälkipolvien mieliharmiksi.

Taisin joutua melkein mahdottoman eteen. Vuosikymmenet olen nähnyt vaivaa säilyttääkseni ne mukanani läpi kaikkien muuttojen. Lieksassakin olen saanut kortteja jo kolmeen eri osoitteeseen, puhumattakaan kierroksistani eteläisempään Suomeen, jolta ajalta kortit ovat jo erityisen nostalgisia. Koko elämänhistoriani avautuu korttipinojen myötä eteeni. Kortit ovat jo moneksi päiväksi valloittaneet keittiön pöydän ja minä selaan niiden äärellä - menneisyyttäni.

Enpä ole muistanut, että tältäkin henkilöltä on tullut kortteja. Tämän kanssa uskollisesti vaihdettiin ainakin joulukortteja, kunnes yhteys katkesi jostain syystä. Tämän ystävän kanssa kirjoitettiin kirjeitä ja kortteja, mutta todellinen yhteys sammui, kun ryhdyttiin Facebook-kavereiksi. Tässähän avautuu näkymä myös suomalaiseen postihistoriaan. Missäköhän vaiheessa etuliite Neiti jäi pois ja pian sen jälkeen Rouvakin jäi pois ja postinumero on pitänyt olla ainakin 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

Näin joulun alla erityishuomioni kiinnittyy joulukortteihin, joiden mukana tavoitan yhteisöllisen lämmön, joka minua on ympäröinyt aina joulun tienoilla. Keskimäärin pariakymmentä korttia olen osannut joulua kohti odottaa ja saman verran olen myös itse lähettänyt. Tavallisimmin olen ne itse mallilla jos toisellakin tehnyt, pientä stressiä se aina tuottaa, mutta samalla se on hauskaa. Itse tehty kortti on persoonallinen, poimin ne ehdottomasti muiden joukosta edelleen säilytettäviin. Niissä on mukana lähettäjän lämmin ajatus, pieni vaivannäkö, jota osaan arvostaa. Saamani joulukortit ovat ”vanhaa joulua” tulvillaan. Joulukorttitaiteilijoilla on varmasti aikamoinen työ keksiä uusia aiheita. Minun mielitaiteilijoitani ovat Martta Wendelin ja Rudolf Koivu, kun joulukorteista on puhe. Huomaan, että ystäväpiiristäni ja perhetutuistamme johtuen joulukorteissani tapaan useasti joulun päähenkilöt Jeesus-lapsen ja äitinsä Marian, joskus isä Joosefinkin ja enkeleitä, paljon enkelikortteja ja niiden mukana jouluisia runoja. Onpa korttien joukossa kokonaisia joulukirjeitäkin, joissa jo historia havisee. Kerrotaan perheen lasten joulutouhuja, lasten, joilla tänä päivänä on jo omia lapsia. Joittenkin korttien lähettäjät ovat jo poissa joukostamme. - Kiitävi aika, vierähtävät vuodet...

Helvi Ahvenainen

***********************************

Kirjoittaja on harrastajakirjoittajayhdistys Brahean Kriivareiden jäsen.