Roskakuski

Käyn Ahlman opiston (entinen Oriveden opisto) proosan kirjoittamisen jatkokurssia. Saimme opettajaltamme, Taija Tuomiselta, kirjoitusharjoituksen sähköpostissa näin korona-aikana, kun kokoontumaan emme pääse.

Aiheena oli kirjoittaa ihmisestä, jolla on erikoinen harrastus tai päähänpinttymä. Minun ei tarvinnut lähteä kauas sellaista henkilöä etsimään – se löytyi minusta itsestäni.

Kerään keväisin roskat teiden ja polkujen varsilta. Sujautan roskapussin lenkkivaatetukseni taskuun ja ei kun menoksi. Aikaisin keväällä polut ovat vielä jäässä, joten aloitan harrastukseni teiden varsilta. Ne ovat paljastuneet lumen peitosta ja paljastaneet surullisen näyn:penkoilla lojuu tupakka-askeja, take away-kahvimukeja ja niiden muovisia kansia, voileipäpakkauksia, makeispakkauksia, olut tölkkejä ja -pulloja ja tupakan tumppeja. Ne on surutta heitetty autojen ikkunoista.

Lieksan seudulla ajetaan tukkeja päivittäin metsästä keräyspisteille ja tehtaille. Kuljettajat käyvät tankkaamassa itseään ABC-huoltoasemalla, ostavat matkaeväät ja kahvit. Pankakosken kohdalla ne on syöty ja juotu. Pakkaukset lentävät teiden varsille.

Miksi kerään ne pois?

Kerään ne, koska roskat häiritsevät luonnon tasapainoa ja minun esteettistä silmääni. Ne ovat rumia, eivätkä kuulu meidän kauniiseen ympäristöömme.

Tupakan tumpit aiheuttavat lintukuolemia. Linnut yrittävät syödä niitä, mutta ne takertuvat niiden nieluihin ja aiheuttavat tukehtumiskuoleman. Samoin käy purukumien kanssa.

Tuhatyhdeksänsataa luvun lopussa opiskelin Hollannissa. Siihen aikaan olin paljon Amsterdamissa, missä ympäristöjärjestöt jakoivat ohikulkijoille pieniä muovisia taskukoteloita, joihin saattoi varastoida tupakan tumppinsa ja käytetyt purukuminsa. Kotelosta eivät hajutkaan päässeet ilmoille.

Suurkaupungissa oltiin jo kaksikymmentä vuotta sitten herätty ongelmaan. He ymmärsivät, että meidän jokaisen teot ratkaisevat, miten luontomme selviytyy elossa. Jokaisen ihmisen pienilläkin teoilla on merkitystä.

Liikun lähes päivittäin vähintään viisi kilometriä: kävelen keväällä ja juoksen kesällä. Kyykistyminen tien poskeen harjoituttaa eri lihaksia kuin käveleminen tai juokseminen. Roskien keruu käy siis lihasharjoituksestakin.

Jos roskaajalle sattuisi tulemaan omantunnonpistos ja hän lopettaa tapansa, kerää omat jätteensä roskapussiinsa ja vie ne kotiinsa tai yleiseen jätteenkeräyspisteeseen, hän voi lohduttautua ajatuksella, että minulta loppuu harrastus.

Voi meitä raukkoja!

Tarja Tuovinen