Viimeistä viedään

Se oli eilen maanantaina kun halusin taas kerran nähdä uudistuneen kotikaupunkini kauneuden. Eikä sitä kaikkea kauneutta tietenkään maasta nää vaan minun piti kiivetä puuhun. Tiedättehän te hyvät lukijani sen puun, sen viimeisen, siinä kaupungin laidalla.

Jättikö sen siihen joku huumorimieheksi heittäytynyt motokuski, vai unohtuiko se vain leimaamatta joltain susien kannanhoidolliseen mesästykseen kiirehtineeltä metsäinsinööriltä?

Ken tietää ja onko sillä itseasiassa mitään väliäkään, mutta sillä on, että joka nousulla puusta avau-tuva maisema salpaa hengitykseni.

Sitä silmiä hivelevää kannokkoa ja raskaitten metsäkoneiden maahan survomia puunrunkoja ja sy-ville ojille aurattuja kankaansyrjiä riittää aina taivaan rantaan saakka.

Ja kirkkaalla kelillä puusta näkee helposti aina valtakunnan rajalle saakka.

Tämmöisen tavallisen puuhunkiipeäjän mieli nöyrtyy sitä komeutta katsellessaan. Eikä voi kuin ihmetellä mihinkä oman kaupunkimme vastuunkantajat ja heidän parhaat yhteistyökumppaninsa metsäyhtiöt pystyvät omaa kaupunkiamme kehittäessään.

Sitä saavutusta katsellessa puuhun kiivenneen allekirjoittaneen on ehdottoman sanavapauden nimis-sä kuitenkin nostettava esille kysymys että ovatko kaikki asukkaamme nyt tyytyväisiä?

Ja kun ketään muuta siinä samassa puussa ei sattunut juuri sillä hetkellä olemaan, niin vastasin itse tuohon omaan kysymykseeni sanomalla että, eivät ole.

Ympärilläni näkyvien kehityksen merkkejä arvostelevat soraäänet tuntuvat vain voimistuvan.  Yhä useammin kuulen sen mielipiteen että ennenvanhaan täällä näytti aivan toisenlaiselta.

Että silloin, kun kehitystä ei oltu viety vielä näin pitkälle niin silloin täällä vielä oli metsiä. Ja metsien aikaan täällä kävi joukoittain kaupunkilaisiamme työllistäneitä turisteja jotka kehuivat kilvan paikkakutamme kauneutta.

Sananvapauden nimissä allekirjoittaneen on heti puututtava tuohon valeuutiseen ja sanottava että en usko niihin juttuihin turisteista ja muista vieraista.

Eihän täällä ole nähty ketään ulkopuolisia aikoihin. Eikä niitä tosiasiassa ole koskaan edes kaivattu. Ei ennen ja vielä vähemän nykyään. En halunnut pilata hyvin alkanutta puupäivääni miettimällä senn enempää ikaviä asioita. Annoin vain silmieni levätä ympärilläni avautuvassa ilmavassa maisemassa.

Ja juuri kun olin päässyt sinuksi itseni kanssa, puhelin soi. Valtuuston istuntoa seuraamassa ollut ystäväni tiesi missä minä taas istuskelin ja kehoitti heti en-simmäiseksi laskautumaan kiireesti alas. Ja jatkoi että valtuusto oli juuri päättänyt kokouksensa jossa hyväksyttiin esitys kaupunkimme konaiskuvaan sopimattoman puun pikaisesta poistamisesta. Asiasta äänestetäessä valtuusto oli asettunut yksimielisesti kaupunginjohtajan omissa nimissään tekemän esityksen taakse. Ennen kuin sulki puhelimensa, ystäväni vielä huomautti että kaupungin miehet ovat jo tulossa puulle.

Ps. Seuraavan aamun pääkirjoituksessaan paikallislehtemme antoi varauksettoman tukensa valtuuston tekemälle päätökselle. Kehityksen nimissä tietenkin

Kari Seppänen

*******************************************

Kirjoittaja on Brahean Kriivareiden jäsen