Voihan sipulimaito

Silmäilin kaupassa, joko olisi tarjolla uusia perunoita. Löytyi mullalla kuorrutettuja ruotsinmaalaisia pieniä perunan mukuloita. Eivät ne innostaneet ostamaan.


Kotiin tultuani mielessäni väikkyivät lapsuuskotini juuri pellosta nostetut kuultavan kauniit perunat, joista ohut kuori jo hauskasti irtoili, eikä niitä sitten juuri tarvinnut kuoriakaan. Muistan, että oli aina jotenkin erityinen hetki kun uudet perunat nostettiin pellosta, ja äiti alkoi valmistaa niistä sipulimaidoksi nimettyä ruokaa. Äitini resepti oli yksinkertainen: Kuumien keitettyjen perunoiden sekaan lisättiin nokare kotona kirnuttua voita, kotipellon raakaa sipulia silputtuna, oman lehmän maitoa huoneen lämpöisenä ja tietenkin ripaus suolaa. Jokainen syöjä teki sekoitelman omalle lautaselleen. Vieläkin tulee vesi kielelle näitä makuja muistaessani.

En ole missään muualla tavannut tätä lapsuuteni kesäruokaa, enkä myöskään itse myöhemmin omassa perheessä sitä tarjonnut. Mieleeni tuli, oliko resepti äitini oma sommitelma, kun raaka-aineet olivat siinä käden ulottuvilla käytettävissä.

Juukalaissyntyinen kun olen, päätin kysyä Facebook-ryhmältäni Juuret Juuassa, tunnettiinko siellä sipulimaitoa. Mietin vähän kysyessäni, tunnistetaanko perheeni olleen vähävarainen, kun niin simppeliä ruokaa laitetaan.

Kuinkas ollakaan, sain usean päivän ajan vastaani innostuneita kommentteja ja tykkäyksiä ja selvityksiä siitä, minkälaisena versiona juuri heillä tätä ruokaa laitettiin. Milloin perunat kuorittiin tai ei kuorittu, milloin maito pantiin kuumana tai kylmänä, milloin sipulit ensin kuullotettiin milloin ei, milloin lisättiin voita tai sitten ei. Versiot olivat moninaiset ja vastuksissa tuntui paluuta lapsuuskodin ruokapöydän ympärille, jossa oma perhe oli koolla.

Niitäkin kommentoijia oli, jotka eivät olleet pitäneet sipulimaidosta. Joillekin se oli jäänyt perinneruuaksi, jota laitetaan vieläkin joka kesä. Kuulostaakin tämän hetken trendiltä: puhtaat raaka-aineet suoraan luonnosta.

Voi sun sipulimaito, kun sait aikaan juukalaisen yhteisömuisteluksen ja itselleni hyvää tekevän annoksen kotiseututietoisuutta, joka täällä Pielisen vastarannalla on vuosien mentyä muuttunut aika kaukaiseksi. Tai laajennettua kotiseutuahan tämä Lieksa minulle on. Ja sipulimaito taidetaan tuntea täälläkin.

Helvi Ahvenainen
Kirjoittaja on Brahean Kriivarit ry:n jäsen

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.lieksanlehti.fi/