Pääkirjoitus: Valuvian korjaaminen on kaikkien etu
Lieksan Kaupunginniemeen rakennettiin koirapuisto syksyllä 2017 koiranomistajien aloitteesta ja tarpeesta. Puiston kustannusarvio oli 20 000 euroa ja kuluista viidennes, 4 000 euroa, tuli lahjoituksena Lieksan Eläinystävät ry:ltä. Puiston rakentaminen sai kimmokkeen kuntalaisaloitteesta, ja sen tarpeellisuutta perusteltiin muun muassa sillä, että koirille tarvittiin paikka, missä ne voivat juosta etenkin talvella ja liukkailla keleillä. Puiston tavoite oli monipuolistaa koirien ja koiranomistajien ulkoilua etenkin hankalien kelien aikaan.