Lukijan kynästä: Tuulivoima hämmentää
Entisen turistin ja nykyisen lieksalaisen silmin kun seuraan tuulivoimahankkeiden suunnittelua niin päällimmäisenä tunteena on valtava hämmennys. Kun parikymmentä vuotta sitten seisoin eteläsuomalaisena turistina Kolin huipulla ihailemassa pohjoiskarjalaista vaaramaisemaa, se todella sykähdytti. Vuodet vierivät ja monien sattumien kautta päädyin vakituiseksi asukkaaksi Lieksaan. Syynä muuttoon juuri tämä puhdas, monimuotoinen luonto valosaasteen ulottumattomissa, hiljaisuus ja erämaisuus. Rakastuin seutuun heti ja olen saanut täältä enemmän kuin uskalsin edes toivoa.
Nyt tämä kaikki on uhattuna: Lieksaan elämäni siirtäneenä huomaan tippuneeni Tärkeän Turistin asemasta vain asukkaaksi. Täällä huolehditaan nyt kovin miltä turisteista tuntuu katsella 12 kilometrin päässä nuppineulanpäänkokoisena näkyviä valkoisia torneja mutta ketään ei kiinnosta se että yli 200 lieksalaista kotia ja loma-asuntoa jää alle kahden kilometrin päähän voimaloista. Maakuntakaavan kartoissahan lähimmät voimalat on merkitty alle puolen kilometrin päähän mökkiläisten portaista. Olen nyt jo kuullut monta kertaa lauseen "Sehän on vasta suunnitelma, ei ne oikeasti niin lähelle tule". Miksi sitten meitä pelotellaan tällaisilla kartoilla jos hanketta ei olla tosissaan ajamassa?
Nyt olisi Lieksan kunnan etu heti alkumetreillä – ihan jo tuulivoiman yleisen hyväksyttävyyden nimissä – ilmaista selkeästi kuinka asukkaiden ja mökkiläisten kotirauha ja alueen luonto-arvot tullaan hankkeissa turvaamaan. Päättäjät voisivat aloittaa esimerkiksi säätämällä kunnolliset, esimerkiksi 3–4 kilometrin suojaetäisyydet asutukseen kuten jo 30 kuntaa on tehnytkin.
Ymmärrän hyvin että vaikkapa Lieksan keskustan eläjä tai tuulivoima-alueilla metsäpalstan omistava ja siellä kerran vuodessa pyörähtävä ei ymmärrä meidän asukkaiden hätää. Mutta me olemme ne jotka joudumme kärsimään pahimmillaan 365 päivää vuodessa voimaloiden melu- ja välkehaitoista, puhumattakaan luontotuhosta joka kotikulmillamme tulee toteutumaan.
Vaikuttaa siltä että osa meidät kuntalaisista ollaan suoraan sanoen uhraamassa, muka yhteisen hyvän nimissä. Tunne siitä että se osuu juuri omalle kohdalle on sanoinkuvaamattoman surullinen.
Eliisa Kiiskinen
Viekijärvi
