Lieksan Lehden kesälehti: Vaskiviikolle saapuva Seraph Brass elää unelmaansa, osa sitä on Lieksa
Yhdysvaltalainen vaskikvintetti Seraph Brass elää unelmaansa. Yksi osa sitä on esiintyminen Lieksan Vaskiviikolla.
– Kun aloitin Seraph Brassissa vuonna 2014, yksi toiveistani oli tulla kutsutuksi Lieksan Vaskiviikolle jonakin vuonna. Olin enemmän kuin innostunut, kun Jouko Harjanne otti yhteyttä vuonna 2016 ja kutsui meidät Lieksaan, kertoo Mary Elizabeth Bowden (trumpetti).
Suomi on Seraph Brassille siinäkin mielessä tärkeä paikka, että heidän ensilevynsä Asteria äänitettiin Hannikaisen salissa Nurmeksessa ensimmäisen Vaskiviikon vierailun yhteydessä.
Harjanne on yksi Bowdenin idoleista ja hän odottaa etenkin duettoa, jonka Harjanteen kanssa tulee Vaskiviikolla esittämään
Herkkujen herkku
Suomi on tehnyt muutoinkin vaikutuksen Seraph Brassin soittajiin. Elämyksen ei tarvitse olla iso asia, kunhan se on tarpeeksi erilainen. Käyrätorvea soittava Rachel Velvikis on kokenut yhden elämänsä suurimmista ruokanautinnoista Lieksassa syötyään nuotioperunaa.
– Se kaivettiin maasta ja näytti ihan tavalliselta, kertaalleen keitetyltä perunalta, mutta kun maistoin sitä, se kosketti suoraan sisimpääni, Velvikis kuvailee kokemusta.
Aiemmilta Vaskiviikon käynneiltä on Mary Elizabeth Bowdenin mieleen jäänyt erityisesti Mätäsvaaran kaivoslaguunissa soittaminen.
– Meistä oli aivan ihanaa soittaa siellä, Bowden kehuu.
Raquel Samayoa puolestaan ei voi unohtaa kesäöiden taikaa.
– Oli aivan epätodellinen kokemus, olla ulkona keskellä yötä ja siellä ei ollut ollenkaan pimeää, hän huokaa.
Rachel Velvikisille Suomesta ja Lieksasta on jäänyt mieleen monta pientä kulttuurieroa.
– Esimerkiksi pahviset kertakäyttömukit! Suomessa niissä on kahva, Amerikassa ei. Ja suomalaiset mansikat! Ne ovat niin makeita ja mehukkaita.
Tänä vuonna soittajat toivovat pääsevänsä luontoon patikoimaan ja nauttimaan Suomen kesästä ja tietenkin saunasta.
Soittimen valitsema
Raquel Samayoa (trumpetti) on aina nauttinut vaskikokoonpanoissa soittamisesta. etenkin kvintetin hän tuntee omakseen.
– Siinä yhdistyvät sekä soolosoittaminen että muiden upeiden muusikoiden kanssa yhdessä soittaminen.
Opiskeluaikana Samayoa soitti muun muassa Canadian Brassissa ja Empire Brassissa, mikä viitoitti hänen tietään nimen omaan vaskikvintetin jäseneksi.
Cristina Cutts Dougherty (tuuba) on sitä mieltä, että soitin valitsee soittajansa.
– Tuuba on musiikillinen ääneni ja sitä kautta vaskimusiikki tuli osaksi elämääni.
Häntä ajaa eteen päin ennen kaikkea halu tehdä musiikkia muiden kanssa, ja se tekee Seraph Brassissa soittamisesta erityistä.
– Pidän suurena lahjana sitä, että voin elättää itseni musiikilla.
Kolmas kerta
Vaskiviikon yleisölle Seraph Brass tarjoilee klassisia suosikkejaan, joiden lisäksi luvassa on Vaskiviikkoa varten tehtyjä ensiesityksiä. Konserteissa kuullaan esimerkiksi intialaislähtöisen Reena Esmailin sävellyksiä, joissa yhdistyy hindustanilaisen ja länsimainen klassisen musiikin elementtejä. Lisäksi kuullaan muun muassa Kevin Dayn Fantasia III for Brass Quintet.
– Siitä on tullut nopeasti yksi omista suosikeistamme, koska siinä yhdistyy perinteinen ja nykyaikainen tavalla, joka laajentaa erityisellä tavalla vaskikvintetin ohjelmistoa, Mary Elizabeth Bowden kuvaa.
Seraph Brass saapuu tänä kesänä Suomeen ja nimen omaan Vaskiviikolle kolmatta kertaa. Pääasiassa kvintetti esiintyy Yhdysvalloissa, mutta kiertueita tehdään ympäri maailmaa. Parhaillaan suunnitteilla on ensimmäinen Japanin kiertue.