Toimistosihteerille myös suntiovuoroja
Kuva: Harri Ronkainen
Lieksan seurakunta hakee toimistosihteeriä kirkkoherranvirastoon. Tavoite on saada virka täytettyä ennen toukokuuta. Tehtäviin kuuluu huolehtia muun muassa asiakas-, arkisto-, kassa- ja kirjaamopalveluista sekä avustamisesta hautaustoimen hallinnollisissa tehtävissä. Lisäksi tehtäviin voidaan liittää esimerkiksi tiedottamista ja suntiovuorossa toimimista. Toimiminen suntiona edellyttää evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyttä.