play

Alusta loppuun itse tehtyä: Kansalaisopiston kokkikursseilla syntyy niin suolaista kuin makeaakin syötävää

Hilkka Komonen (vas.) ja Mila Pekkarinen perehtyivät espanjalaisten munkkien eli churrojen valmistukseen.

Hilkka Komonen (vas.) ja Mila Pekkarinen perehtyivät espanjalaisten munkkien eli churrojen valmistukseen. Kuva: Tiina Eskelinen

Tiina Eskelinen

Arto Hiltusella on pitkä kokemus niin tulevien kokkien opettamisesta kuin vapaamuotoisempien kokkauskurssienkin vetämisestä. Kuluneen lukuvuoden aikana hän on ollut vastuussa kansalaisopiston Trendiä pöytään- ja Tuttua tuunaten -kursseista. Kahdentoista osallistujan ryhmissä on esitetty toiveita, jotka Hiltunen on ottanut huomioon tapaamiskertoja suunnitellessaan. Keittiöhetkissä on syntynyt niin pääsiäisateriaa, kananmunateemaista maisteltavaa kuin ihan tuttuja peruskotiruokiakin uudella tvistillä ja uudesta näkökulmasta.