Lieksa on 1,7 miljoonan euron ylijäämäisellä tilinpäätöksellään harvinaisuus ja positiivinen poikkeus
Pirre Seppänen sanoo, että Lieksan kaupungin taloudellinen puskuri on etenkin asukaslukuun suhteutettuna merkittävä. Kuva: Mikko Ahvenainen
Lieksan kaupunki teki tempun, johon ei moni kunta viime vuonna pystynyt. Se kirjasi yllätyksellisten menoerien jälkeenkin viime vuodelta ylijäämäisen tilinpäätöksen. Ylijäämää tuli 1,7 miljoonaa euroa. Se on huomattavasti vähemmän kuin mihin katse oli suunnattu vuoden 2023 talousarviota laadittaessa. Valtuuston joulukuussa 2022 hyväksymässä talousarviossa odotuksena oli 5,1 miljoonan euron ylijäämä.