Pielisen talvi: Euroopan sisävesien pisin jäätie ei synny itsestään – Sen eteen tehdään töitä joka talvi satoja tunteja

Kun lämpömittari näyttää aamulla yli kymmenen astetta pakkasta, Calle Heinosta hymyilyttää heti herätessä. Kipakka pakkanen tarkoittaa, että luonto on tehnyt työtään yön aikana ja Pielisen jääpeite on vahvistunut. Jääkantta pitää olla 20 metriä leveän ja seitsemän kilometriä pitkän jäätien kohdalla kauttaaltaan vähintään 40 senttimetriä. Muuten lupaa tien avaamiselle ei tule. Tien avaamiskuntoon saaminen on Heinosen urakka, työn häneltä ostaa Destia.

Vaikka jäätien avaamisen sanelee lopulta luonto, ei tie yksin ja oman onnensa nojassa valmistu. Heinonen avittaa yhdessä Jouko Valliuksen kanssa luontoäitiä talven aikana satoja tunteja.

– Jäätiestä on iso ilo kaikille ja sitä odotetaan tosi paljon. Onhan se semmoinen talven kohokohta, kun se saadaan auki, Heinonen sanoo.

Tutkapanta apuna

Työ jäätien eteen käynnistyy heti, kun Pielinen alkaa jäätyä. Ensimmäinen etappi on päästä jalkapatikassa Vuonislahdesta Pielisen yli Kolin rantaan. Tien linjaus on merkitty Jouko Valliuksen kännykkään talletettuun karttaan koiran tutkapantaa apuna käyttäen.

– Ahkion kanssa mennään kävellen yli. Katsotaan Joukon kartasta tien linjaus ja merkitään se viitoilla sadan metrein välein, Calle Heinonen kertoo.

Joulukuun 18. päivä jää ei vielä kestänyt, mutta tammikuun toisena maakuntajärven yli mentiin jo kelkalla.

– Ainahan se on jee, kun päästään vastarannalle. Ensin jalkaisin, sitten kelkalla ja mönkkärillä ja lopuksi traktorilla.

Kelkalla ja mönkijällä ei tien pohjaa aurata, vaan painellaan mahdollisimman tiiviiksi. Silloin pakkanen pääsee läpi ja tekemään työtään jäätien hyväksi.

Kun jäätä on tien kohdalla 30 senttiä, alkaa auraus. Tänä talvena tie oli lingottu traktorilla ensimmäisen kerran Kolille asti tammikuun 27. päivä.

Vallius tunnustaa, että mahanpohjassa on pieni jännitys, kun jäälle lähdetään ensimmäisen kerran traktorilla.

– Tiettyä itsesuojeluvaistoa pitää olla. Ei sinne voi lähteä kekkuloimaan, Heinonen sanoo.

Häneltä petti Kolin rannassa kertaalleen jää traktorin alta tänä talvena.

– Oli halkeama ja jäälautta meni siitä pohjaan. Ihan rannassa onneksi olin, joten pääsin ajamalla pois. Kyllähän se kummasti sieppaa mahanpohjasta, että ottaako jää jossain vaiheessa vastaan vai meneekö pohjia myöten, kun humpsahtaa kohvan läpi, Heinonen kuvaa.

300 mittareikää

Jään muodostuminen koko tien matkalla on epätasaista, joten sitä pitää auttaa. Jäätä vahvistetaan tasaiseksi pumppaamalla heikoille kohdille kohvan päälle vettä, niin että se jäätyy kantavaksi.

– Autetaan, että jää pääsee vahvistumaan. Eihän se tiepohja jäädy, jos ei sitä auta, Calle Heinonen toteaa.

Jäätien kannalta huonoin mahdollinen vaihtoehto on, että ohuen jään päälle sataa rutkasti lunta. Niin kävi vuosi sitten alkutalvesta, ja tie jäi tehdyistä sadoista työtunneista huolimatta avaamatta.

– Kun ohuen jään päälle tulee paljon lunta, lumi painaa ja tekee halkeamia jäähän. Sieltä ei saa sitten sohjoa aurattua pois millään, Heinonen kuvaa.

Ennen kuin tie voidaan avata, jään paksuus mitataan Destian kanssa vielä kertaalleen. Mittausta varten jäälle kairataan lähes 300 reikää. Reikiä tehdään sadan metrein välein yksi tien oikeaan laitaan, yksi keskelle ja yksi vasempaan laitaan koko seitsemän kilometrin matkalle.

– Akkukone onneksi jeesaa siinä. Olisi kyllä aika leveät hartiat, jos käsipelillä pitäisi kairata, Heinonen hymähtää.

Kun jään paksuus jokaisessa mittauspisteessä on vähintään 40 senttimetriä, menee vielä päivän verran, että liikennemerkit on saatu paikoilleen. Merkit kertovat, että jäätiellä on 50 kilometrin tuntinopeusrajoitus, siellä ei saa ohittaa, eikä sinne saa pysähtyä.