Julkaistu 
Harri Ronkainen

Vesihuoltoala kärsii huutavasta tiedonjanosta

- Me tunnemme veden! kuuluu Simo Heinisen ja Heidi Kotilaisen edustaman yrityksen motto. Harri Ronkainen - Me tunnemme veden! kuuluu Simo Heinisen ja Heidi Kotilaisen edustaman yrityksen motto.

Vesihuoltokoulutuksen tärkeys on korostunut viime vuosina, kun voimaan ovat astuneet uudet vesihuoltolaki ja talousvesiasetus.

- Vesihuoltotiedon tarve on huomattava, kertoo Suomen Puhdasvesi Yhtiöiden toimitusjohtaja Simo Heininen.
Suomen Puhdasvesi Yhtiöt on vesihuollon ja vedenkäsittelyn monitoimiyritys. Heininen on kouluttanut yli 11 000 vesityökorttilaista ympäri Suomea.
Heinisen lisäksi Lieksassa sijaitsevalla toimistolla työskentelee koulutus- ja markkinointisihteeri Heidi Kotilainen.

- Kiirettä on. Käsieni kautta kulkee vuosittain noin tuhat henkilöä, jotka osallistuvat koulutukseen, Kotilainen laskeskelee.
Heinisen mukaan vesihuoltotyö vaatii erikoistumista tulevaisuudessa. Vesiosuuskunnilla on paljon lakisääteisiä velvoitteita.

- Talkootyönä työskenneltäessä saattaa kulua turhaa aikaa esimerkiksi lakisääteisen varautumissuunnitelman laadinnassa. Monasti myös vesihuoltolaitoksen talousarvion laadinnassa tarvitaan ammattilaista, Heininen sanoo.

Lue lisää Suomen Puhdasvesi Yhtiöistä tiistain 8.1. Lieksan Lehdestä.

Kommentoi

Hae sivuilta