Julkaistu    |  Päivitetty 

Reino-kenkien kysyntä roihahti liekkiin konkurssiuutisen myötä

Jyrki Kärkkäinen ja Satu Turunen toivovat, että Reino-kenkien valmistus jatkuisi Lieksan tehtaalla. Martti Heikkinen Jyrki Kärkkäinen ja Satu Turunen toivovat, että Reino-kenkien valmistus jatkuisi Lieksan tehtaalla.

Uutinen Reino- ja Aino-kotikenkien konkurssista on nostanut legendaaristen kenkien kysynnän uuteen nousuun. Lieksan tehtaalla työskentelevän Satu Turusen työpuhelin on soinut parin päivän ajan lähes taukoamatta.

- Heti torstaina tuli lähes 300 kenkätilausta ja puhelimeen on saanut vastata tuon tuosta. Monet tuntuvat haluavan itselleen uudet Reinot. Ihmisillä taitaa olla pelko, että ne loppuvat kokonaan, Turunen kertoo.

Reinoja valmistaneen PK Kappi Oy:n toimitusjohtaja Arto Huhtinen tietää, että kysyntä on ollut valtavaa.

- Puhelinten lisäksi myös nettikauppa on ollut kuumana ja myytävät tuotteet ovat jopa loppuneet kesken. Se kertoo siitä, että Suomessa on yli 1,5 miljoonaa Reino-kenkien käyttäjää, jotka ovat huolissaan kenkien tulevaisuudesta, Huhtinen sanoo.

Huhtinen haki PK Kappi Oy:n konkurssiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Hän uskoo vakaasti siihen, että kenkätuotannon jatkuminen on mahdollista.

- Jo nyt on tullut muutamia potentiaalisia kyselyjä. Toivottavasti uusi omistaja löytyy mahdollisimman pian. Lieksan tehtaalla on ammattitaitoinen henkilökunta valmiina jatkamaan kenkien valmistusta.

Vuodesta 2005 lähtien Lieksan tehtaalla työskennellyt pääluottamusmies Jyrki Kärkkäinen ei usko, että Reinojen tarina olisi tullut tiensä päähän.

- Se tuntuisi oudolta.

Hän tietää myös, miten Reino-kenkien tulevaisuus olisi parhaiten turvattu.

- Jos jokainen suomalainen ostaisi uudet Reinot, meillä olisi töitä vuosiksi eteenpäin, Kärkkäinen vinkkaa.

Kommentoi

Hae sivuilta