Julkaistu    |  Päivitetty 
Kati Honkanen

Pielisen Messut vauhdikkaasti käyntiin

Pielisen Messut houkutteli lauantaina mukavasti kävijöitä messuareenaksi muuttuneeseen Lieksan jäähalliin. Kati Honkanen Pielisen Messut houkutteli lauantaina mukavasti kävijöitä messuareenaksi muuttuneeseen Lieksan jäähalliin.

Kymmenettä kertaa järjestettävät Pielisen Messut alkoivat Lieksan jäähallissa lämpimissä tunnelmissa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa on yli sata näytteilleasettajaa useista kaupungeista ja ohjelmassa muun muassa musiikkia, sirkusesityksiä ja muotinäytös.

– Messutapahtuma on kehittynyt myönteisesti ja tämä on todella hyvä kokonaisuus, kiitteli messut avannut Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen, joka avasi myös kaikkien aikojen ensimmäiset Pielisen Messut vuonna 2010, silloin Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana.

Messujen teemana on Rajatonta yrittämistä. Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen totesi tervehdyksessään, että teema toteutuu messuilla monin tavoin.

– Ylitämme monia sekä henkisiä että alueellisia rajoja. Kunta- ja maakuntarajojen lisäksi valtakunnan rajan, ja maantieteellisten rajojen lisäksi esimerkiksi julkisen sektorin ja yritysten välisen rajan.

Lue lisää 10-vuotisjuhlamessuista tiistain 11.6. Lieksan Lehdestä.

 

Kommentoi

Hae sivuilta