Julkaistu 
Marja Mölsä

Kolin Erämessut käyntiin – "Ootte te lieksalaiset fiksua porukkaa"

Esa Pönkänen (oik.) esitteli valmistamaansa eräsaunaa kuhmolaiselle Veijo Kyllöselle. Marja Mölsä Esa Pönkänen (oik.) esitteli valmistamaansa eräsaunaa kuhmolaiselle Veijo Kyllöselle.

Tänään alkanut kolmipäiväinen Kolin Erämessut -tapahtuma kiinnosti yleisöä heti messuporttien avauduttua muutama tunti sitten. Väkeä saapui paikalle bussilasteittain lähistöön sijoitetulta pysäköintialueelta. Kolin Merilänrannassa tuotteitaan ja palvelujaan esittelee noin 150 näytteilleasettajaa. Messujen isäntä Eki Lintunen tähyili tyytyväisenä pilvettömälle taivaalle, hän luottaa hyvän sään voimaan ja sen myötä noin 10 000 kävijän määrään. Myös monipuolisen tarjonnan hän uskoo tuovan paikalle runsaasti yleisöä.
– Näytteilleasettajia on enemmän kuin kaksi vuotta sitten ja vaihtuvuuskin on noin 20 prosentin luokkaa, hän sanoo.

Kuhmolainen Veijo Kyllönen tuli katsastamaan messupaikkaa suurella mielenkiinnolla.
– Olen käynyt Riihimäellä kaikilla erämessuilla. Siellä messupaikka on urheiluhallin ympäristössä ja jyrkän mäen rinteessä, hän vertaa.
Merilänrantaa hän piti paljon sopivampana paikkana erähenkisille messuille.
– Hemmetin hyvä paikka, kuivalla tasaisella mäntykankaalla ja vielä Pielinen vieressä.

Ensimmäisenä Kyllönen suuntasi katsomaan lieksalaisen Esa Pönkäsen esittelemää massiivipuista Metsänpoika-eräsaunaa.
– Ootte te lieksalaiset fiksua porukkaa, kun tämmöisiä suunnittelette ja valmistatte, Kyllönen kehui Pönkästä.
Eräsauna, joka kulkee paikasta toiseen omassa jarrullisessa peräkärryssään, jossa on paljon tilaa tavaroille ja muuntuu kädenkäänteessä kahden aikuisen nukuttavaksi kerrossänkyaitaksi, on Kyllösen mielestä hyvä ja uusi idea.
– Mukava olisi kokeilla, pieni ja napakka sauna.

Lieksan Kehitys Oy LieKe ja Lieksan kaupunki esittelivät messuyleisölle muun muassa työllistymis- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia Lieksassa sekä uutta yrittäjyyskasvatusohjelmaa.
– Meillä on kyselykin Lieksan asioista, vilkutti kaupungin viestintäsihteeri Heli Turpeinen silmää. Kupongissa kysytään muun muassa, mihin kaupunkiin Koli kuuluu.

Kontiolahtelaiset Raili Korpelainen ja Aarne Hirvonen tulivat katselemaan muun muassa metsästysvarusteita ja kenkiä. Myös turkispyyntiin liittyvät asiat kiinnostivat pariskuntaa. Messujen teemaa, Nuoret, he pitivät erinomaisena.
– Metsästysseurat ukkoutuvat, tarvitaan nuoria mukaan toimintaan ja on hyvä tarjota nuorille muitakin vapaa-ajanviettotapoja kuin nettipelit.

Messut avannut Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainenkin piti nuorten huomioimista erinomaisena asiana.
– Nuorten harrastustoiminnan aloittamista kannattaa tulla vastaan, hän sanoi ja kuvaili luontoharrastusta ja eränkäyntiä monipuoliseksi lajiksi, jossa jokainen voi rakentaa omanlaisensa ja itseään parhaiten tyydyttävän kokonaisuuden.

Eduskunnan tervehdyksen messuille tuonut kansanedustaja Jussi Wihonen (ps.) muistutti, että erämatkailu ja luonnossa liikkuminen luo kasvavasti elinvoimaa maaseutupitäjiin.
– Pohjois-Karjalan tulisi tavoitella aktiivisesti niitä aasialaisia matkailijoita, jotka ovat löytäneet jo Lapin, Wihonen sanoi.

Sunnuntaihin saakka jatkuvista Kolin Erämessuista lisää tiistain 18.6. Lieksan Lehdessä.

Kommentoi

Hae sivuilta