Julkaistu 
Varpu Strengell

Karhukanta vahva, havaintoja runsaasti

Karhuista on tehty paljon havaintoja. Tanja Rissanen Karhuista on tehty paljon havaintoja.

- Onhan nuita, joka puolella. Havaintoja on todella paljon. Varmaan todennäköisempää on Lieksassa ajaa karhukolari kuin hirvikolari, kuvaa Lieksan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Matti Törrönen, kun häneltä kysyy, mikä on karhutilanne.
Esimerkiksi viime viikonloppuna Törröselle tuli ilmoitus pyöräilijän ja karhun kohtaamisesta Märäjälahdentiellä vastaanottokeskuksen ja Hoitokoti Hopeapajun välillä. Tilanne päättyi ilman vahinkoja pyöräilijän käännyttyä hiljaa tulosuuntaansa, ja karhun ylitettyä tien jatkaen matkaa kohti peltoja.

Pentuehavaintoja oli Törrösen mukaan Lieksasta Tassu-järjestelmään merkattu kaksi viikkoa sitten jo kymmenen. Se tarkoittaa arviolta 20–30 pentua. Törrösen kokemuksen mukaan havaintojen määrä tulee kesän edetessä kasvamaan. Pienten pentujen kanssa kulkevat emot alkavat vasta näihin aikoihin liikuskella laajemmilla alueilla. Lisäksi marjastus- ja sienestysaikaan metsissä liikkuu alkukesää enemmän ihmisiä.
Oma ongelmansa on tänä vuonna myös heikoksi jäävä mustikkasato. Jos mustikkaa ei ole, yksi karhujen todennäköinen suunta on kaurapelloille.
– Missä vaan on viljeltyjä peltoja, siellä varmaan käypi mylläkkä, Törrönen sanoo.

Lisää Lieksan Lehdessä 25.7.

Kommentoi

Hae sivuilta