Julkaistu 
Harri Ronkainen

Museovirasto jarruttaa tsasounien karsimista

Vuonisjärven tsasouna on hyväkuntoinen. Se maalattiin kymmenkunta vuotta sitten ja samalla uusittiin kate. Harri Ronkainen Vuonisjärven tsasouna on hyväkuntoinen. Se maalattiin kymmenkunta vuotta sitten ja samalla uusittiin kate.

Museovirasto on antanut ortodoksisen kirkon rakennuskannan karsimissuunnitelmasta lausunnon, jossa se toppuuttelee karsimisintoa.

- Se on asia, joka pitää huomioida ja viivästyttää asioiden ratkaisua, kommentoi Joensuun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Järvelin.
Seurakunnan valtuusto on jo ennättänyt tehdä päätöksen esimerkiksi Vuonisjärven tsasounan toiminnan lakkauttamisesta ja päätöksen alistamisesta kirkollishallituksen vahvistettavaksi.  Nyt kiinteistöjen suhteen tehtyihin päätöksiin pitää palata uudelleen.

- Kohteella on rakennushistoriallista, historiallista ja kyläkuvallista arvoa, ja se tulee säilyttää. Rakennuksen alkuperäisyyden ja historiallisen todistusvoiman vuoksi suojeluun voi olla rakennusperintölain mukaiset edellytykset. Sen pitkä seurakuntakäyttö ja merkitys ortodoksisen paikallisyhteisön kannalta tulee ottaa huomioon, museovirasto toteaa Vuonisjärven tsasounasta.
Myös Viekijärven tsasounan toiminnan lakkauttamista on väläytetty. Museoviraston mukaan silläkin on rakennushistoriallista, historiallista ja kyläkuvallista arvoa, ja se tulee säilyttää.

Lue lisää aiheesta tiistain 10.12. Lieksan Lehdestä.

Kommentoi

Hae sivuilta