Julkaistu    |  Päivitetty 
Harri Ronkainen

Korona jäädytti täysin Kolin matkailijavirran

- Kolin alueella ja sitä myöten myös majatalo Kolin Keitaalla on matkailijavirta pysähtynyt kokonaan koronakriisin myötä, Marianne Ruhanen kertoo. Harri Ronkainen - Kolin alueella ja sitä myöten myös majatalo Kolin Keitaalla on matkailijavirta pysähtynyt kokonaan koronakriisin myötä, Marianne Ruhanen kertoo.

Korona hiljensi Kolin.
– Majoitus- ja ryhmävaraukset on peruttu maaliskuun puolivälin jälkeen ja vielä on hyvin epävarmaa, miten tilanne etenee touko- ja kesäkuun osalta. Meille isona kysymyksenä on, voidaanko kesäkuulle suunniteltuja kurssiviikonloppuja pitää ja näkyykö koronakriisi vielä juhannuksena, joka on perinteisesti ollut Kolin kesäsesongin aloittava viikonloppu, aprikoi Kolin Keitaan yrittäjä Marianne Ruhanen.

Kolin matkailu oy:n toimitusjohtaja Veli Lyytikäinen korostaa, että on hyvä käyttää poikkeusolot hyväksi, jotta ollaan vahvempia ja valmiimpia ottamaan matkailijat vastaan sitten, kun korona on voitettu. Kolin matkailussa valmistaudutaan tekemään kaupallinen kampanja heti, kun rajoitukset ja suositukset purkautuvat.
– Uskon vahvasti, että kotimaan matkailu lisääntyy, jos epidemia ei haittaa matkailua enää kesäkuun jälkeen, Lyytikäinen toteaa.

Kommentoi

Hae sivuilta