Julkaistu 
Varpu Strengell

Kirjasto rajatusti auki ensi viikolla, museo kesäkuussa

Kirjasto aukeaa uloslainauksen osalta ensi viikolla. Palautukset voi tehdä tällä viikolla avattuun palautuslaatikkoon. Varpu Strengell Kirjasto aukeaa uloslainauksen osalta ensi viikolla. Palautukset voi tehdä tällä viikolla avattuun palautuslaatikkoon.

Kirjastot ovat saaneet luvan aloittaa uloslainauksen vaikka heti. Vaara-kirjastoissa, joihin myös Lieksan kirjasto kuuluu, odotetaan vielä Aluehallintoviraston (AVI) tarkempaa ohjeistusta asiasta.
– Valitettavasti emme ole vielä saaneet AVI:n ohjeistusta siitä, mitä tuo uloslainaaminen käytännössä on, toteaa kirjastotoimenjohtaja Lea Tserni-Puittinen.

Lieksan kirjasto tiedottaa avaamisesta ja aukioloista heti tiedon saatuaan.
Kirjastossa on Tserni-Puittisen mukaan jo aloitettu valmistelut siltä kannalta, että uloslainaaminen ja pika-asiointi on varausten noutamista ja palautusten jättämistä. Se tapahtuu pääosin itsepalveluna ja rajoitetuin aukioloajoin. Turvallinen asiointi huomioidaan myös siinä, että riskiryhmille pyritään järjestämään oma asiointiaika aamuisin.

Pielisen museo ja Paateri aukeavat 1.6. tietyin rajoituksin.
– Esimerkiksi 3.6. pidettäväksi suunniteltu perinnepäivä museolla ja 14.6. pidettäväksi suunniteltu Evan ja Paavon päivä Paaterissa joudutaan perumaan, sanoo museoamanuenssi Katri Tolonen.
Kesän työnäytökset on suunniteltu järjestettäväksi heinäkuussa, niiden tilannetta tarkastellaan tuonnempana.

Lisää Lieksan Lehdessä 7.5.

Kommentoi

Hae sivuilta