Julkaistu 

Kalastaja ihmeissään: Viensuunjoesta nousi oranssinkeltainen kuha

Keltaisen kuhan fileiden väri muistuttaa lohikalan väriä. Myös kalan iho on keltainen. Risto Eskelinen Keltaisen kuhan fileiden väri muistuttaa lohikalan väriä. Myös kalan iho on keltainen.

Risto Eskelinen ei ollut uskoa silmiään, kun uistimeen tarttui oranssinkeltainen kuha Viensuunjoella 25.6.
– Puhutaan paljon punalihaisen saannista, lähinnä kai lohia tarkoitetaan, mutta että kuha, on kai aika harvinaista, Eskelinen tuumaa.
Oudonvärinen kala näytti kaikin puolin terveeltä. Pituutta sillä oli 45 senttiä ja painoa 820 grammaa.
– En ole vielä sitä syönyt. Kala on fileinä pakkasessa.

Ruokaviraston tutkimusprofessori Perttu Koski myöntää, että kuhan fileen väri muistuttaa kovasti lohikalan punaista väriä.
– Epäilisin, että se johtuu kuhan syömän ravinnon poikkeuksellisesta karotenoidipitoisuudesta eli kuhan saaliskalat ovat syöneet runsaasti äyriäisiä, Koski luonnehtii nähtyään kalasta otetut kuvat.
Kosken mukaan kalojen lihaksen värin katsotaan johtuvan niiden syömästä ravinnosta. Ihon keltaisen värityksen antavat keltaisesta väristä vastaavat erikoistuneet solut, xantoforit.
– Kalan ihon väritys taas heijastelee kalan ympäristön väritystä. Kuvan perusteella näyttäisi minusta kuitenkin siltä, että ihokin on enemmän oranssin kuin puhtaan keltainen ja voisi johtua samasta asiasta kuin lihaksen väri.

Koski tähdentää, että kun kyseessä on yksittäinen terve kala, ei ole syytä epäillä esimerkiksi ympäristömyrkkyjä ja niiden aiheuttamaa maksavauriota ja sitä kautta keltaisuutta.
– Maksavaurio johtaa sitä paitsi yleensä selvemmin keltaiseen väritykseen, joka vielä keskittyy sidekudokseen, eikä esimerkiksi lihakseen, hän tarkentaa.
Perttu Kosken mukaan Viensuunjoesta pyydystetyn kalan voi laittaa ruuaksi turvallisin mielin.

Kommentoi

Hae sivuilta