Julkaistu 

Pielisen risteilykesä jäi miinukselle

– Kyllä sitä suunnitellaan kovasti, Aarne Ilves toteaa Suviexpressin ensi kesästä. Harri Ronkainen – Kyllä sitä suunnitellaan kovasti, Aarne Ilves toteaa Suviexpressin ensi kesästä.

Kantosiipialus Suviexpressin risteilykausi Pielisellä on ohi. Sen omistavan Ilves Groupin toimitusjohtaja Aarne Ilves kuvailee risteilykesää yllättäväksi viitaten koronatilanteen vaikutuksiin.
– Kaikki ryhmät peruutettiin. Yksi pieni ryhmä tehtiin, Ilves muistelee.

Ilves arvioi, että jos kaikki tilausristeilyille tulossa olleet ryhmät olisivat todella lopulta tulleet tulleet risteilyille, kesä olisi jäänyt plussan puolelle, mutta nyt kävi siis toisin ja kesä jäi valitettavasti miinuksen puolelle.
Suviexpress aloitti säännöllisen aikataulunmukaisen reittiliikenteen Pielisellä Lieksa–Vuonislahti–Koli-välillä kesäkuun puolessa välissä. Viime kesälle räätälöitiin uusi matkailutuote, juna-laiva-yhteys Vuonislahdesta Kolille.

Ulkomaalaiset ovat tavallisesti merkittävä asiakasryhmä Suviexpressille, mutta nyt he loistivat poissaolollaan. Suomalaisturistit eivät paikanneet ulkomaalaisturistien jättämää aukkoa.
– Kotimaan matkailijat ei niin löytäneet sitä (Suviexpress) kuitenkaan siinä määrin, Ilves toteaa.

Ilves laskeskelee, että Suviexpressin käyttöasteeksi muodostui lopulta noin 20 prosenttia viime kesänä.
– Kovin pieni käyttöaste, Ilves sanoo.

Ilves on kääntänyt katseensa jo ensi kesään. Toiminta jatkuu.
– Sitä suunnitellaan kovasti, mitä tehdään ensi kesänä. Jotakin tehdään kyllä, Ilves lupaa.

Risteilykesä jäi Pielisellä muutenkin miinusmerkkiseksi. Autolautta Pielinen ei liikennöinyt Lieksan ja Kolin välillä, eikä se tule liikennöimään enää koskaan Pielisellä. Autolautta Pielinen seilasi elokuussa pois Lieksan satamasta lopullisena päämääränään uusi kotisatama Norjan Trondheimissä. Autolautta ostettiin norjalaisen perustettavan yhtiön As Fosenferjan lukuun.

Kommentoi

Hae sivuilta