Julkaistu 

Tartuntaryppäässä ei uusia tartuntoja, kaukalopallovuorolla 21.9. olleita pyydetään ottamaan yhteyttä terveysasemalle

Kasvomaskien jakelu jatkuu jälleen maanantaina Lieksan poliisitalolla. Marja Mölsä Kasvomaskien jakelu jatkuu jälleen maanantaina Lieksan poliisitalolla.

Lieksan koronavirusryppäässä ei ole todettu uusia tartuntoja perjantain 25.9. jälkeen. Ryppääseen liittyviä koronavirustartuntoja on vahvistettu yhteensä 16 Suomessa. Lisäksi yksi tähän tartuntaryppääseen liittyvä tartunta on todettu ulkomailla.

Altistuneet on kartoitettu ja heitä on kaikkiaan noin sata. Kaikki tiedossa olevat altistuneet on tavoitettu. Lisäksi Lieksan jäähallissa yleisellä kaukalopallovuorolla maanantaina 21.9. kello 14-15.30 olleita henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä Lieksan terveysasemalle soittamalla numeroon 013 330 2831.

Tartunnat keskittyvät Binderholz Nordic oy:n Lieksan toimipisteeseen. Sahan ja sen yhteistyöyritysten henkilökunta on testattu laajasti koronaviruksen varalta. Karanteeniin on asetettu muutama urheilujoukkue, mutta esimerkiksi kouluissa tai päiväkodeissa ei tartuntoja ole toistaiseksi todettu.

- Jäljitystyö on saatu vietyä ripeästi läpi ja tilanne on hallinnassa. Tilannetta seurataan koko ajan yhteistyössä Lieksan kaupungin kanssa ja lisätoimenpiteisiin ryhdytään tarvittaessa, kertoo Siun soten infektioylilääkäri Jennifer Sieberns.  

Lievätkin hengitystieoireet on syytä selvittää ja hakeutua koronavirustestiin. Oireiden selvittäminen kannattaa aloittaa tekemällä Omaolo-oirearvio netissä: www.omaolo.fi. Voit myös soittaa omalle terveysasemalle tai Päivystysapuun numeroon 116 117. Paikan päälle Siun soten terveysasemalle tai päivystykseen ei pidä saapua soittamatta ensin. Testin vastausta tulee odottaa kotona ja välttää lähikontakteja muihin ihmisiin.

Kommentoi

Hae sivuilta