Julkaistu    |  Päivitetty 
Martti Heikkinen

Kotiseuran edustusjoukkueeseen paluun tehneet pelaajat vahvistavat Hurtta-miehistöä

Jyri Laasonen (vas.), Lasse Kettunen ja Joonas Heikkinen pelaavat Lieksan Hurtissa tällä kaudella. Martti Heikkinen Jyri Laasonen (vas.), Lasse Kettunen ja Joonas Heikkinen pelaavat Lieksan Hurtissa tällä kaudella.

Hurtta-sydän sykkii vahvana Lieksan Hurttien jääkiekon edustusjoukkueen harjoituksissa. Lieksa-areenalla on rento yhdessä tekemisen meininki valmentaja Tero Mikkosen jakaessa ohjeita joukkueen pelaajille.

- Mukava näitä pelaajia on valmentaa. Osaa heistä olen valmentanut jo junnuista lähtien. Kaikki jätkät ovat jollain tavalla tuttuja entuudestaan, Mikkonen kertoo.

Tällä kaudella edustusjoukkueen harjoituksissa on käynyt 24–25 kenttäpelaajaa ja viisi maalivahtia.

- Pelaajatilanne on tällä hetkellä todella hyvä. Toki iso osa pelaajista käy vuorotöissä, mikä tietysti vaikuttaa sekä harjoituksiin ja itse peleihin. Kaikki eivät ole samaan aikaan käytettävissä otteluihin, mutta ihan hyvin homma on nyt toiminut, Mikkonen sanoo.

Valmentaja iloitsee Hurtta-laumaan takaisin tulleista ”paluumuuttajista”, jotka tuovat joukkueeseen kokemusta ja osaamista.

- Tälle vuodelle saatiin takaisin mukaan Lasse Kettunen, Heikkisen veljekset Joonas ja Jose sekä Joel Ruotanen Ruotsista. Lisäksi Lappeenrannassa asuva Kaverisen Janne on käynyt pelaamassa Hurtta-paidassa. Se kertoo siitä, että teemme jotain hyvin, kun pojat tulevat takaisin kotiseuraan pelaamaan miesten pelejä, Mikkonen tuumaa.

Lue koko juttu ja Hurtta-miehistöön palanneiden pelaajien mietteitä Lieksan Lehdestä printtinä tai diginä 26.11.

 

Kommentoi

Hae sivuilta