Julkaistu 
Marja Mölsä

Lieksassa kuusi uutta koronatartuntaa perjantain ja lauantain aikana

Siun sote tiedotti tänään uusista koronatartunnoista. Marja Mölsä Siun sote tiedotti tänään uusista koronatartunnoista.

Siun soten toiminta-alueella on perjantai-illan ja lauantain aikana varmistunut 13 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista kuusi on Lieksassa, muut Joensuussa ja Kontiolahdella. Joukossa on yksi ampumahiihtokisoihin liittyvä tapaus, josta kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on tiedottanut.

Siun soten mukaan tartunnoille altistuneet henkilöt on kartoitettu ja heihin on oltu yhteydessä. Suurin osa tartunnoista on todettu karanteenissa jo olleilla henkilöillä, tartuntoja on saatu myös matkoilta koti- ja ulkomaassa. Kolmen tartunnan alkuperää ei ole pystytty varmuudella selvittämään.

- Kasvomaskia kannattaa käyttää kaikissa sisä- ja ulkotiloissa, joissa kohdataan muita kuin oman perheen jäseniä. Myös lähikontakteja olisi nyt viisasta vähentää kevään tapaan ja pysyä kotona, jos ei ole ihan välttämätöntä menoa, muistuttaa jäljitystyöstä viikonloppuna vastaava tartuntatautilääkäri Marjo Papinniemi Siun sotesta.

Kommentoi

Hae sivuilta