Julkaistu    |  Päivitetty 
Marja Mölsä

Lieksa jatkaa rajoitustoimenpiteitä vuodenvaihteen yli – reilut 30 henkilöä koronakaranteenissa

Lieksan kaupunki jatkaa koronaviruksen takia asetettuja rajoituksia ensi vuoden puolelle saakka. Marja Mölsä Lieksan kaupunki jatkaa koronaviruksen takia asetettuja rajoituksia ensi vuoden puolelle saakka.

Tänään kokoontunut Lieksan kaupungin valmiusryhmä on päättänyt jatkaa tällä hetkellä voimassa olevia rajoituksia vuodenvaihteen yli koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Rajoitusten voimassaoloa jatketaan 5.1.2021 asti. 

Koronavirustilanne on Lieksassa tasaantunut ja tartuntaketjuja on saatu katkaistua. Silti koronavirusnäytteiden ottaminen on vilkasta. Valmiusryhmä kannustaa lieksalaisia hakeutumaan koronavirustesteihin matalalla kynnyksellä. Karanteenissa tällä hetkellä on reilu kolmekymmentä henkilöä. Kaikkiaan Lieksassa on todettu 52 koronavirustartuntaa.

Rajoitustoimenpiteiden jatkamisella halutaan turvata tilanteen tasainen jatkuminen joulunpyhien ja lomakauden yli
- Koska tilanne vaikuttaa tällä hetkellä tasaantuneen, ei tässä vaiheessa haluta ottaa sitä riskiä, että virustilanne pääsisi valtautumaan ennen joulua, perustelee kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen päätöstä.
Hän kannustaa tekemään joulunajan suunnitelmat harkiten, jotta mahdolliset altistumistilanteet pysyisivät pieninä.
- Koko maan tilanne on kuitenkin huolestuttava, ja samoin on muistettava, että Pohjois-Karjala maakuntana on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Käytännössä valmiusryhmän päätös tarkoittaa sitä, että hyvinvointikeskus Liehu, uimahalli, jäähalli, koulujen liikuntasalien iltakäyttö ja Brahe-sali pysyvät suljettuina. Kansalaisopiston ja Kohtaamispaikan toiminta on niin ikään katkolla ja työllisyyspalvelujen Vauhdittamo pysyy suljettuna yleisölle avoimelta toiminnalta.

Kaupunginkirjastossa ja kirjastoautossa toimii vain pikalainauspalvelu ja kaupungintalolla asiointiin on varattava aika etukäteen. Pielisen museo jatkaa toimintaa 20 henkilön kokoontumisrajoituksen mukaisesti ja Pielisen Karjalan musiikkiopisto jatkaa etäopetuksessa. Toisen asteen kouluissa on voimassa maskisuositus, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toiminta jatkuu ennallaan. Toimipaikoissa on voimassa vierailukielto. Nuokkari jatkaa toimintaa Aluehallintoviraston yleisötilaisuuksille asettamien rajoitusten mukaisesti.

Valmiusryhmä kannustaa edelleen koronaohjeiden tunnolliseen noudattamiseen. Turvavälien pitäminen, hyvä yskimis- ja käsihygienia sekä kasvomaskien käyttäminen ovat ensisijaisia keinoja viruksen leviämisen estämisessä. Koronavilkku-sovelluksella mahdollisten altistumisten jäljille päästään nopeasti.

Valmiusryhmä jatkaa tilanteen aktiivista seuraamista ja mikäli tilanne jatkuu tasaisena, kokoontuu se seuraavan kerran maanantaina 4.1.2021. Tilanteen mahdollisesti muuttuessa ryhmä kokoontuu jo aiemmin.

Kommentoi

Hae sivuilta