Julkaistu    |  Päivitetty 
Marja Mölsä

Runkovesiputken rikko katkaisi vedentulon laajalta alueelta Lieksan keskustassa – korjaustyö saatu päätökseen

Runkovesiputken korjaustyöt alkoivat puolilta päivin Energiatiellä. Marja Mölsä Runkovesiputken korjaustyöt alkoivat puolilta päivin Energiatiellä.

Ohikulkija oli huomannut maasta pulppuavan vettä keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello kolmen aikaan Energiatiellä. Paikalle hälytetty pelastuslaitos eristi vuotokohdan nauhoin ja ilmoitti asiasta Lieksan kaupungin tekniselle päivystykselle. Vedentulo saatiin suljettua aamulla kello kahdeksan aikoihin ja korjaustyöt käynnistyivät puolilta päivin. Alun perin niiden ennustettiin kestävän iltaan saakka, mutta työt etenivät ripeästi ja vedentulo palautettiin kiinteistöihin jo kello 14 aikoihin.

Korjaustyön ajan vedentulo oli keskeytynyt laajalta alueelta Lieksan keksustassa. Katkos koski muun muassa Energiatien aluetta, Varasjoenkadun yrityskiinteistöjä, Braheantien aluetta, jossa sijaitsee muun muassa Lieksan kirkko sekä Mönninkadulla sijaitsevaa Lidlin kiinteistöä.

- Alueen kiinteistöille on ilmoitettu vedenkatkaisusta aamulla. Vedentoimitus palautetaan putkirikon korjauksen jälkeen, kertoi Lieksan vesihuoltoliikelaitoksen päällikkö Jari Kärkkäinen.

Juttua muokattu klo 14.45: kerrottu korjaustöiden päättymisestä ja vedentulon palauttamisesta kiinteistöille.

 
What do you want to do ?
New mail

Kommentoi

Hae sivuilta