Julkaistu 
Martti Heikkinen

Kotikaupunkiin tyytyväinen lieksalainen

Markku Penttinen viihtyy Lieksassa, eikä keksi mitään moitittavaa kaupungin toiminnasta. Martti Heikkinen Markku Penttinen viihtyy Lieksassa, eikä keksi mitään moitittavaa kaupungin toiminnasta.

Lieksalaiset ovat tyytyväisiä kaupunkiinsa, sen päättäjien toimintaan ja palveluihin. Pienimuotoisen katugallupin otannan perusteella kotikaupungille annetaan risujen sijaan mieluummin sylintäydeltä ruusuja.

- Minä ainakin olen hirveän tyytyväinen lieksalainen. En minä osaa sanoa, mikä täällä olisi ihan todella huonosti. En ainakaan ala haukkumaan yhtään mitään, sanoo Markku Penttinen.

Hän on tyytyväinen muun muassa kaupungin liikuntapaikkoihin ja luontokohteisiin, joita on tarjolla yllin kyllin. Myös palvelut pelaavat riittävän hyvin.

- Oma kokemukseni on, että esimerkiksi terveyspalvelut niin Siun sotella kuin yksityisellä puolella toimivat ihan hyvin. Olen saanut aina asiallista palvelua ja mielestäni vielä nopeasti. Hyvää palvelua saa myös muuallakin, Penttinen kertoo.

Kaupungin nykyjohdolle hän haluaa lähettää positiivisia terveisiä.

- Nykyjohdossa on tuoreutta ja vauhdikkuutta. Olen ihaillut kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen someen laittamia videoita. Niissä on asiallista tietoa sekä lämpöä. Niistä tulee hyvä tunne, että meistä välitetään täällä, Penttinen kehuu.

Lisää aiheesta Lieksan Lehdessä 8.4.

Kommentoi

Hae sivuilta