Julkaistu    |  Päivitetty 
Marja Mölsä

Lieksalaiselle Heidi Hakkaraiselle valtakunnallinen Loistolomittaja-palkinto

Heidi Hakkarainen on navetassa kuin kotonaan. Kylänlahden Mikkilän tila on yksi hänen työpaikoistaan. Marja Mölsä Heidi Hakkarainen on navetassa kuin kotonaan. Kylänlahden Mikkilän tila on yksi hänen työpaikoistaan.

26-vuotias lieksalainen maatalouslomittaja Heidi Hakkarainen on palkittu tänään valtakunnallisella Loistolomittaja-palkinnolla. Palkinnon jakoi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela ja sen sai kaikkiaan kolme lomittajaa. Muut palkinnot menivät Mikkeliin ja Sastamalaan. Palkinnot jaettiin maatalousyrittäjien ilmiantojen perusteella, niitä tuli yhteensä liki 400. Ilmiantojen joukosta asiantuntijaraati valitsi palkintojen saajat parhaat perustelut saaneiden lomittajien joukosta.

Hakkarainen luonnehtii palkintoa yllättäväksi, mutta on siitä samalla myös iloinen.
– Kiva, että lomittajan työtä arvostetaan, hän sanoo vaatimattomasti.

Heidi Hakkarainen ohjautui maatalouslomittajaksi sattuman kautta.
– Lukion jälkeen en oikein tiennyt, mitä haluaisin tehdä, ja kun yksi ystäväni toimi lomittajana, päätin minäkin lähteä kokeilemaan, osaisinko tehdä niitä hommia.

Hommat onnistuivat kaupunkilaistytöltä hyvin ja lomittajan työstä tuli hänelle ammatti. Oppiminen tapahtui työn kautta, lisäksi hän opiskeli työnsä ohella eläintenhoitajaksi.
Heidi Hakkarainen arvostaa sitä, että tilojen isäntäväki uskaltaa jättää tilansa ja karjansa lomittajan huomaan loman ajaksi. Lomitettavia tiloja hänellä on kaikkiaan kuusi kappaletta.
– En pelkää ottaa vastuuta, olen tottunut tekemään kaikkia tilojen töitä ja jos ongelmia tulee, aina voi soittaa isäntäväelle.

Työnsä parhaimpina puolina Hakkarainen näkee juuri eläimet.
– Tykkään lehmistä, ja maatalous yleensäkin kiinnostaa minua.

Lomittajatyön varjopuolena Hakkarainen näkee kaksiosaiset työpäivät.
– Työt alkavat aamulla kuuden aikaan ja päättyvät aamupäivällä kymmenen aikaan, sitten iltapäivällä kolmen aikoihin takaisin töihin ja työ päättyy kello seitsemän aikoihin illalla. Välillä se tuntuu raskaalta.

Ilmiannon Heidi Hakkaraisesta kilpailuun tehnyt maatalousyrittäjä, Kylänlahden Mikkilän tilan isäntä Jukka Kurki kuvailee työnsä osaavaa lomittajaa kultaakin arvokkaammaksi.
– Ei sitä voi rahassa mitata. Meidän maatalousyrittäjien henkinen ja fyysinen jaksaminen on usein siitä kiinni, pystymmekö välillä hengähtämään ja pitämään lomamme luovuttamalla tilan sekä karjan luotettavan lomittajan käsiin.

Kurki painottaa, että ilman lomituspalveluja monella tilalla oltaisiin todellisessa pulassa.
– Vaikka tilojen määrä vähenee, lomituspalveluja tarvitaan jatkossakin. Toivottavasti nuorempaa väkeä saadaan innostumaan alalle. Lomituspalvelut ovat maatiloille elintärkeitä.

Loistolomittaja-kilpailun yhtenä tavoitteena oli tehdä maatalouslomittajan työtä tunnetuksi ja lisätä työn arvostusta. Lisäksi haluttiin saada nuorempaa väkeä innostumaan alasta.
– Jos yhtään kiinnostaa tämä ala, niin kannattaa kokeilla. Työ on monipuolista ja pääsee käyttämään myös erilaisia koneita ja laitteita. Varsinkin uudemmat navetat ovat nykyisin hyvin pitkälle koneellistettuja, Heidi Hakkarainen sanoo.

Pielisen Karjalan alueella työskentelee kaikkiaan 40 kuukausipalkkaista lomittajaa. Lisää väkeä tarvitaan, sillä heistä noin kymmenen eläköityy viiden vuoden sisällä. Kuukausipalkkaisten lomittajien lisäksi Pielisen Karjalan lomituspalveluissa työskentelee kymmenen tuntipalkkaista lomittajaa.

Lue koko juttu tiistain 13.4. Lieksan Lehdestä, printtinä tai diginä.

 

Kommentoi

Hae sivuilta