Julkaistu    |  Päivitetty 
Marja Mölsä

Valmiusryhmä: Ohjattu erityisryhmien ulkoliikunta alkaa ensi viikolla

Lieksan kaupungin valmiusryhmä on päättänyt, että erityisryhmien ulkoliikunnan voidaan aloittaa ensi viikolla. Marja Mölsä Lieksan kaupungin valmiusryhmä on päättänyt, että erityisryhmien ulkoliikunnan voidaan aloittaa ensi viikolla.

Lieksan kaupungin valmiusryhmä totesi juuri päättyneessä kokouksessaan koronatilanteen olevan Lieksassa rauhallinen ja päätti lieventää kaupungissa voimassa olevia koronarajoituksia erityisryhmien ohjatun ulkoliikunnan osalta. Ohjattu erityisryhmien ulkoliikunta aloitetaan ensi viikolla. Ryhmien kokoontumisessa noudatetaan tarkkoja ohjeita turvallisen liikkumisen takaamiseksi. Liikuntatoimi tiedottaa ryhmien aikatauluista ja toimintaohjeista erikseen.

– Reilu viikko sitten ilmenneiden tartuntojen kaikki altistuneet on saatu kartoitettua ja heidät on asetettu karanteeniin, ja tilanne on siltä osin nyt jo rauhoittumassa, toteaa Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen.
Hän korostaa, että erityisryhmien ohjattujen tuntien aloittaminen on tärkeää kohderyhmän ihmisten toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta.

Muilta osin voimassa olleet rajoitukset pidetään toistaiseksi voimassa. Kaupungin sisäliikuntapaikkojen käyttö lasten ja nuorten harrastusryhmien toimintaan on mahdollista, mutta aikuisten harrasteryhmien osalta liikuntatilat pysyvät edelleen suljettuina. Uimahallin terapia-allas ja -sauna on käytettävissä fysioterapeutin ohjaamaan yksilökuntoutukseen.

Valmiusryhmä kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 26.4.

Kommentoi

Hae sivuilta