Julkaistu    |  Päivitetty 
Harri Ronkainen

Lieksan bioöljyjalostamon toiminnassa alkukankeutta

GFN Lieksa oy:n bioöljyjalostamo aloitti tuotannollisen toimintansa viime joulukuussa. Harri Ronkainen GFN Lieksa oy:n bioöljyjalostamo aloitti tuotannollisen toimintansa viime joulukuussa.

Green Fuel Nordic oy:n toimitusjohtaja Timo Saarelainen on siirtynyt pois yhtiön palveluksesta. Yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Olli Honkanen. Hän jatkaa myös business controllerin tehtävässä.
Yhtiö haluaa nyt seurata ja pohtia rauhassa syntynyttä tilannetta ja mahdollista pysyvän toimitusjohtajan nimittämistä.

- Katsotaan, miten firma organisoituu tulevaisuudessa, toteaa hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala.
GFN Lieksa oy on Green Fuel Nordic oy:n tytäryhtiö, joka rakensi bioöljyjalostamon Lieksaan Kevätniemen bioteollisuusalueelle. Bioöljyn tuotannollinen toiminta alkoi viime joulukuussa.
GFN Lieksa oy on bioöljyn tuotantoyhtiö. Emoyhtiö Green Fuel Nordic oy hoitaa tuotteiden myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen.
Yhtiöllä on parhaillaan käynnissä yhteensä 2 054 400 euron osakeanti, jolla parannetaan yhtiön maksuvalmiutta. Osakeanti päättyy 6.5.
Osakeannin järjestäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä toiminnan käynnistämisessä bioöljytehtaan alkutaipaleella on ollut jonkun verran vaikeuksia, minkä takia tuloja ei ole kertynyt toivotulla tavalla operatiiviselta puolelta.

Lue lisää aiheesta tiistain 27.4. Lieksan Lehdestä.

Kommentoi

Hae sivuilta