Julkaistu 
Marja Mölsä

Lieksan yläkoulussa muuntovirusepäily, yksi luokka Brahea-kampukselta kotikaranteeniin

Yksi yläkoulun luokka on siirretty Brahea-kampukselta kotikaranteeniin ja opiskelemaan etänä toistaiseksi. Varpu Strengell Yksi yläkoulun luokka on siirretty Brahea-kampukselta kotikaranteeniin ja opiskelemaan etänä toistaiseksi.

Lieksassa viikonloppuna todetuista kolmesta uudesta koronatartunnasta yhteen liittyy altistuminen peruskoulun yläkoulussa. Siun soten mukaan kyseessä on muuntovirusepäily. Tartunnan seurauksena yksi yläkoulun luokka, kaikkiaan 28 oppilasta, on asetettu karanteeniin ja oppilaat jatkavat koulutyötään etänä. Etäopetus jatkuu siihen saakka, kunnes jäljitystyö saadaan valmiiksi.
– Kaikki kolme koronavirustapausta liittyvät viime viikolla Lieksassa varmistuneeseen koronavirustartuntaan. Altistumiset olivat tapahtuneet kuntosalilla, jossa tartunnan saanut henkilö oli ollut samaan aikaan. Tartuntaketjussa epäillään Etelä-Afrikan muuntovirusta ja näytteet on lähetetty THL:lle tarkempiin tutkimuksiin, kertoo infektioylilääkäri Jennifer Sieberns Siun sotesta.

Lieksan kaupungin hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen toteaa, että kaupungilla ei ole suunnitelmaa koko yläkoulun siirtämisestä etäopetukseen. Hän korostaa, että yhden luokan siirtäminen etäopetukseen on varotoimenpide.
Lieksan kaupungin koronavalmiusryhmä pohtii tänään iltapäivällä vallitsevaa koronatilannetta ja sen aiheuttamia mahdollisia toimenpiteitä.

Lieksan koronatilanteesta lisää tiistain 27.4. Lieksan Lehdessä, printtinä ja diginä.

Kommentoi

Hae sivuilta