Julkaistu 
Varpu Strengell

Ryhmäliikunta ulkona käyntiin, uimahallin avaaminen valmisteluun

Uimahalli avataan ensi viikolla, mikäli koronatilnne pysyy rauhallisena. Muut sisäliikuntapaikat pysyvät aikuisten harrasteryhmien osalta edelleen suljettuina. Marja Mölsä Uimahalli avataan ensi viikolla, mikäli koronatilnne pysyy rauhallisena. Muut sisäliikuntapaikat pysyvät aikuisten harrasteryhmien osalta edelleen suljettuina.

Lieksan kaupungin valmiusryhmä päätti tänään, että jos kuluvan viikon aikana ei koronan osalta tapahdu merkittäviä muutoksia huonompana suuntaan, voimassa olevia koronarajoituksia aletaan purkaa asteittain. Rajoitusten lieventäminen tullaan tekemään harkiten. Koska koronaviruksen on todettu tarttuvan selkeästi heikommin ulkoilmassa kuin sisätiloissa, ulkona tapahtuva ryhmäliikunta on mahdollista aloittaa jo tällä viikolla kaikissa ryhmissä.
Uimahallin avaamisen valmistelut alkavat jo tällä viikolla, ja jos tartunnat pysyvät kurissa, se avataan ensi viikon aikana yleiseen käyttöön. Tällä hetkellä uimahalli on vain lasten ja nuorten harraste- ja kouluryhmien käytössä sekä terapia-altaan ja -saunan osalta fysioterapeutin ohjaamaa yksilökuntoutusta varten. Muut sisäliikuntapaikat pysyvät edelleen suljettuina aikuisten harrasteryhmiltä.

Lieksassa on 19.4. jälkeen todettu yhteensä seitsemän koronavirustartuntaa, joiden seurauksena on ollut 78 virukselle altistumista. Karanteeneihin asettamisten ansiosta tilanne näyttäisi rauhoittuneen, eikä uusia jatkotartuntoja ole toistaiseksi ilmennyt. Karanteeneista suurin osa päättyy tämän viikon aikana.
Koulutiensä aloittaville esikoululaisille ja muille uusiin kouluihin siirtyville oppilaille järjestetään kouluihin tutustumiset toukokuun puolenvälin jälkeen, jos koronatilanne sallii. Tutustumisia pyritään porrastamaan. Mikäli vanhemmat osallistuvat tutustumistilaisuuksiin, suositellaan heille kasvomaskien käyttöä, turvavälien pitämistä sekä käsi- ja yskimishygieniasta huolehtimista.

Kouluihin tutustumisen ja uimahallin avaamisesta tiedotetaan maanantaina 10.5., kun tartuntatilanne kuluvan osalta on varmistunut.
Muihin rajoituksiin ei toistaiseksi tule muutoksia. Kansalaisopiston etäopetusryhmät jatkavat toimintaa, mutta lähiopetusta ei järjestetä. Lisäksi Kulttuurikeskuksen Brahe-sali, lapsiperheiden Kohtaamispaikka ja työllisyyspalvelujen Puutikki-myymälä pysyvät yleisöltä suljettuina. Rajoitukset ovat voimassa 18.5. asti.

Kaupungin valmiusryhmä jatkaa tilanteen seuraamista ja kokoontuu seuraavan kerran viimeistään 17.5

Kommentoi

Hae sivuilta